Ja eessä siellä on vain valloittamaton

ASFWEJNGWANHOÖRÖNGONISDÖJNGÖJD

Nyt tulen tänne avautumaan. Olen ehkä jonkinlaisen kirjoituksen mahdollisille lukijoille nyt velkaa, kun olen koko loman ollut ihan hiljaa.

Vaikka mun henkilökohtainen elämä ei toisaalta koko maailmalle kuulu, en nää tässä nyt mitään sellaista, mitä pitäisi hävetä. Luvassa siis tosiaan kuulumiset!



No kuitenkin, nyt on ollut harvinaisen paska kesä. Vaikka en sitä ole oikestaan kellekään psykologiani lukuunottamatta ennen kesää maininnut, olen vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut. Psykologilla olen käynyt vuoden, mielialalääkkeitä olen syönyt puoli vuotta ja nyt kesällä olo meni siihen pisteeseen, että olin kaksi kertaa nuorisopsykiatrisella osastolla. Että oman pään paranteluun on oikeastaan koko kesä mennyt. Niin, jos ei lasketa työviikkoja... Ja nehän ne vasta paskaa olikin :'D Nimittäin olin taas jäätelökioskilla ja sain sellaisen työjakson, jolloin värjöttelin auton puhaltimen kanssa viisi villapaitaa päällä kioskin nurkassa. Ja kylminä päivinähän ei jäätelö mene kaupan, joten melkein itsekseni siellä kaikki päivät istuin.

Onneksi kuitenkaan ihan koko kesä ei ole tämmöisessä surkuttelussa mennyt, vaan on tapahtunut myös iloisia asioita. Nimittäin edelliseen kirjoitukseen viitaten, SAIN SEN OPISKELUPAIKAN!! 8) ♥ Ja tähän liittyen muutin pari viikkoa sitten Tampereelle! Sain ihanan, halvan, rauhallisen ja ison kahden hengen solun ♥ Kämppistä en ole vielä nähnyt, koska hän taitaa olla jossain lomilla, mutta tavaroistaan päätellen hän taitaa opiskella venäjää tai saksaa. Ja on mitä ilmeisimmin kasvissyöjä, joten ehkä me voitaisiin tulla juttuun ihan hyvin. Niin ja muuten, sinkkuuduin tuossa hetkiä takaperin. Senkin luen positiivisiin asioihin.

Mutta eipä käydä liian positiivisiksi vaan surkutellaan vielä vähän lisää! Koska perkeleen perkele, osastojakson takia en päässyt Puntala-rockiin. Saatana. Anteeksi kielenkäyttö, mutta perkele. Helevettas. Ainoa asia, mitä koko kesässä odotin, eikä sitten sekään onnistunut. MUTTA tästä johtuen olenkin nyt vähän vähemmän perse auki ja lähdenkin viikonloppuna Tiinan kanssa pistämään Tickursby sekaisin med 666 miljoonaa instaselfietä! Koska Tikkurilafestarit. Ja ah, ihanaa 8') ♥ Rakkautta.

Joten nykikää siellä hihasta, pus!

Adios nonino

Nololasta päivää. Ei oo ihan Munch-tasoa.

Huomenna meen pääsykokeisiin ja CMON MÄ KUOLEN. Mulla jännittäessa kädet hikoo kylmään hikeen, sormenpäät jäätyy ihan kalikoiks, syke nousee ihan sydänkohtauksen rajoille, silmät sumenee, päässä pyörii, tilannetaju ei toimi, en oo ollenkaan tässä maailmassa. Ei vaan, en mä nyt välttämättä sinne kuole, ehkä vähän rajoilla käyn. Hain siis Tampereelle Hatanpään lukion musiikki- ja musiikkiteatterilinjoille. Cool jos pääsen niin tamperelaistunkin samalla!

Mutta sehän ei ollut kirjoituksen pääasia. Kunhan sain työntää tuon nolonaamani ensimmäiseksi kuvaksi, että jotkut viimeiset seuraajani vetäsee aamukahvit väärää kurkkuun bloggerin etusivulla tän vastaan tullessa.
Kuitenkin! Eilen sain 11 vuoden haitariopintoni päätökseen *taptaptap!* ja sain kätteen tämmösen!

Kerrankii voi olla ihteensä tyytyväinen! Haikealta kyllä tuntuu jättää haitarinopettaja, jonka olen tuntenut 4-5 -vuotiaasta. Ja muutenkin koko opiston porukka ja se ilmapiiri.

On tässä viime aikoina tapojeni mukaan tullu kyllä noloiltuakin. Oon mm. hävittänyt kännykkäni teille tietämättömille sim- ja muistikortteineen päivineen, telttaillu tyttöjen kanssa metikössä, syöny muutamaan otteeseen kissanruokaa, tanssinu hiki päässä paritansseja... Äsken koiran kanssa lenkillä työnsin koivunlehtiä sieraimiin.

Mutta tätä tasapainottaakseni oon myös tehny "valmistumiseni" lisäks jotain järkevääkin, aloin nimittäin säästää äkkilähtöetelänmatkaan! Ja saanut ainakin yhden kesätyön. Joten kesäkuussa work hard ja heinäkuussa play hard (8 Viisastahan se tietysti on kun eihän sitä rahaa missään nimessä tarvitsisi syksyllä itsensä elättämiseen. Mutta toisaalta, saman verran mä saisin rahaa menemään festareihinkin :D (okei tosi huono pelastus, mä saisin rahan menemään ihan mihin vaan).

Kuitenkin, huomenna tosiaan suuntana Tammerfors. Ohjelmassa kuolema, pääsykoe ja immeisiä. Joten kokonaisuudessaan ei tuo niin pahalta kuulostakaan.
No en mä ees tiiä, mikä tän postauksen idea oli. Ehkä se oli tän ylienergisyysjännityspakkausperkeleen purkaminen. Puspus teille kuitenkin!

Uusi rakkaus

Nimittäin yölenkit ♥ Tai minun yö alkaa lenkkejen suhteen jo yhdeksältä. Mutta kuitenkin. Ja ft. koiraraksu.

Oikeasti, olen kaksi yölenkkiä tässä toimittanut ja kummallakin kerralla minu kasvoilla on näkynyt harvinainen aito hymy. Aivan mahtavaa. Ei missään ketään (okei, ei täällä nyt yleensäkään ole). Kengät kastu, mutta ketäpä se nyt haittaisi. Tarmo tassuttelee balleriinana. Ja äsken, ei en pääse siitä vieläkään yli, jostain random rivarista kuului tielle asti Hetken maailma on tässä, josta en oo ikinä pitänyt, mutta nyt lauloin hiljaa mukana. Ja samalla musiikki loppui ja joku minulle luultavasti tuntematon henkilö alkoi hakkaa takaoveansta, että kiinnittäisin huomion. Aurinko heijasti kuitenkin ikkunan niin, etten nähnyt koputtelijaa. Ehkä se oli ihan hyvä, koska nyt saan elää epätietoisessa unimaailmassani.

Nyt on siis maailman paras hetki alkaa tehdä yhteiskuntaopin viimeistä aijemmin tekemättä jäänyttä projektia, joka menee aamun pikkutunneille, mutta se ei enää minua haittaa. Koska Kun tuntuu ettet jaksa, oot antanu jo kaiken ja Silmät kiinni ja monitorit huutamaan, ei oo mitään muuta kuultavaa. Hetken maailma on tässä.


Ihan kauheeta paskaa hei

Kuuro

Uhkasin lyödä nyrkillä sitä, joka tulee aurinkoni eteen, mutta se menikin pilveen. Minulle ehdotettiin kenkiä, mutta mielestäni nyrkki oli paljon kivempi. Onneksi se aurinko kerkesi lämmittää pienen hetken niin, että ne säteet jäi elämään kasvoille vielä hetkiksi. Ihmettelin omia lauseitani, teen sitä koko ajan ja pelkään. Joskus nautin, yleensä pelkään. Olen hirveän epävarma siitä, mitä teen ja sanon seuraavaksi. Tai siis olenko se minä, joka puhuu, yleensä en ole. Oikeastaan olen fuusioitunut itseni kanssa, minusta on tullut passiivinen kasa, joka pelkää itseään.

Kuitenkin ne hetket oli kivoja, tunsin sen hirveän stereotypisen onnellisuuden, jota kadehdin kaikissa muissa ihmisissä, jonkin verran vihaankin. Kuulemma irvistelen pelottavasti ihmisille, mielestäni hymyilin. Ei se haitannut.

Ennen auringon pilveentymistä keskusteltiin eilisestä kevätsateesta. Se oli vuoden ensimmäinen kevätsade, siinä oli se kevään maku, jota oon pitkään kaivannut. Se ei ollut talvinen vaan ihanan virkistävän keväinen. Muutkin oli kuulemma analysoineet sitä eilen. Itse en ollut päässyt niin pitkälle aivoituksissani. Parempi varmastikin niin, ehkä nautin siitä niin enemmän.

Pelottavaa, että se Venla, joka on oikeasti minä ja josta minä pidän, on kummajainen, hullu. Siihen olen pikkuhiljaa päätynyt, siihen omaan analyysiin. Ehkä tällaisten olisi oikeasti parempi olla pehmutetussa huoneessa, mutta täällä minä sätkin ja olen hetkittäin aika tyytyväinen siihen. Niin kuin tänään sen pilvisen hetken jälkeen. Tunsin varmaan sen auringon lämmöstä tulleen energian, koska jokin laittoi minut kävelemään nopeasti, hengästyinkin, läski. Perillä huomasin, että se kaunis sää olikin vaihtunut. Kuin oltaisiin ulkoilman kanssa vaihdettu rooleja. Se olisi ottanut minun raskaan taakan ja minä olisin saanut sen ulkona olevan hyvän ja onnellisen sään itseeni. Siellä satoi jotain, pari muutakin tuli takiani havainnoimaan samaa. Rakeita siellä satoi, ja siinä raesateessa näin jotain omaa. Se oli varmasti se pääni sisältö, jonka olin tietämättäni vaihtanut luonnon kanssa. Hymyni kasvoi, se kasvoi vaan suunnattomasti. Kukaan ei ymmärrä, eikä se haittaa, minulla on nyt se olo, jonka sain juuri ja olen itse sen herra. Hetken katson niitä onnettomia tai onnellisia, jotka juoksevat taivaan alta pois. Kiskon häntä mukaani, ehkä se tuntematon innostuneisuuteni oli se, joka sai hänet kieltäytymään. Se ei minua silti haitannut, juoksin portaat alas kevyesti. Oven avattuani tunsin sen voiman, se oli mieletön. Sukat kastuivat, otin ne pois ja käteeni. Rakeet koristeli hiuksia ja maata. Oli lämmin, kaikki tuntui hyvältä ja sain voimaa, luonnon aivan mieletöntä voimaa. Joku nainen keltaisessa sadetakissa ei varmaan ymmärtänyt sitä voiman määrää, hän oli käyttänyt voimansa oikeasti hienon pyöränsä taluttamiseen. Naisen kadottua päästäni ja kun se ihana hetki alkoi ilmoitella hiipumisestaan, laitoin kosteat sukat jalkaani ja menin takaisin sinne, mistä olin rakeet nähnyt. Se alkoi vaihtua vedeksi. Nyt se ei ollut kevätsade, se oli sen minun tuskani jälkikyyneleet. Se vain tasoitti sään vaihtumista siitä energiapuuskasta normaaliin. Silti se näytti aika hyvältä. Pari poikaa lähti kävelemään katoksen alta pois, se alkoi tosiaan laantua. Ehkä se sade olikin jokin vaihtokaupan takaisinpalautusvaihe, koska ikkunalta muutaman askeleen otettuani aloin tuntea taas sitä samaa vanhaa, minkä olin hetki sitten vaihtanut luonnon kanssa. Ei se haitannut, se oli minun hetki.

En tahdo koskaan enää riidellä

Joskus vaan on sellasia viikkoja, jotka vois vaan skipata. Semmosia, jolloin ei tunne itseään, ei sitten ollenkaan. Ei edes edellisen päivän omia päiväkirjamerkintöjä. Semmosia, kun vois tehdä mitä vaan, ettei hajoais kenenkään silmien alla. Semmosia, jolloin itse tiedät aiheuttanees kaiken pahan olos. Semmosia, kun lupaat itsellesi tehdä enemmän kuin voit. Semmoisia, kun et jaksa sen kaiken takia tehdä sitä vähääkään, edes niitä perusasioita. Ja kun teet, se ei tuota tulosta. Semmosia, jollon joku tietämätön syö ne kaikki viimeisetkin. Semmosia, kun ei voi edes lohduttautua sillä, että huominen olisi parempi. Semmosia viikkoja ei kestä montaa putkeen.

Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Mitä muuta on tarjolla
En osaa arvailla, voi jos heräisit sattumalta

Oon kuitenki väkertäny joululahjasieppareita ja viettäny meditaatiohetkiä itteni kanssa iltasin. Ja ostanu kaikki joululahjat, oon niin ilonen siitä. Tänä vuonna oikeesti panostin niihin. Huone käryää niin, ettei täällä muut viiti olla. Ai täh, eikö tää mustikka-kirsikka-vanilja-piparkakku-karpalo -tuoksukynttiläyhdistelmä ookaan hyvä? Huomasin, miten selvästi hiuksista saa luettua elämäntilannetta ja mielialoja. Lopulta aika kasvattavaa tämmönen paska-angsti.

Who's ice cold and who's red hot?

Elämä hymyilee ♥ Ihanata.

Oikeesti, kiesus, en muista, koska oisin viimeks vihellelly, laulanu ja pomppinu kotimatkalla silkasta ilosta ja onnesta, ku tännään.

Lihakset on sopivasti kippeenä, että tiedän tehneeni. Tehneeni hemmetin hyvän suunnistussuorituksen. Sairaan hyvää sekavuokaleipää, pähkinäsuklaata ja noitapillejä. Eli siis ähky. Hymy vähintään korvissa asti, mä sain töitä! Syyslomalla risteilylle. Flat Tyre On A Muddy Road. Ja hempeyden huippu, tuoksykynttilöitä.


Ja vielä paras stp pitkään aikaan. Tai sit oon väsynyt.

Siitä se kaamos sitten taas lähtee...

Koulusta lähtiessä huomaa, et hengittäessä tulee höyryä. Salee muistan, kui pienenä puhallettiin keuhkot pihalle, ku leikittiin höyryjunia. Mut jeesus, sillon oli keskitalvi. Eilen palkkasin pikkusiskon tekemään mulle lapaset. Sitten tajusin, että olisin tarvinnu niitä jo tänään. Joko se nyt on taas?

Kaamos, talvi, kylmä, pimeä. Ne painaa joka vuosi niin alas tahtomatta.

Liian paljon valintoja, liian paljon vaihtoehtoja, liian paljon työtä, liian paljon tekemistä. Mutta liian vähän kaikkea henkisesti tärkeää. Mihin se kaikki katoaa? Liian paljon kyyneleitä, liian vähän voimia.

Selällään nurmikolla, taivaalla luikertaa pilvi

Nii se kesä sitte päätty. Tai ainaki loma.

Nuuhkin tuomet, taivutan kaulaa, edessäsi nauran.

Kevyesti nousee askel.

Piirrän talon, heilutan helmaa, teen kaiken uudestaan.

Oon nyt koko illan kuunnellu pitkästä aikaa Scandinavian Music Groupia, tekee mieli tanssia, leijailla vaan johonkin kauas, pistää silmät kiinni ja hypähdellä, tämmöne fiilis mulle taas tuli ja siitä muistinkii, miks ihan pikkusen erilaista musiikkii pääosin kuuntelevana rakastan Scandista. Siksipä kaikki tämän kirjotuksen lainaukset on sitte heiltä!

Sinä kuuntelit minua, minun ääntäni, se on vähän käheä.
Kaikki loppui hitaasti hikiseen syksyyn: mitä kidutusta.

Ensimmäinen kuva on jo toukokuulta, minu synttäripäivältä itseasias. Minu kesä alko oikeestaan varmaan niiltä päiviltä, niiltä viikoilta. Tuntuu, ku siitäkää ei liian pitkä aika olisi, mutta onha siitä jo melkee muutama kuukaus. Kaikki on vaan menny liian noppeesti. Koko kesä on vaa hurahtanu, ja nyt se on sit ohi. Kesää mä koko viime talven, sen stressaavan ja voimille ottavan, odotin innoissani ja aina helpotti, ku ajatteli, et "kesä on ihan kohta, sit voi tehä kaikkee kivaa ja ottaa rennosti" ja nyt se sitte on ohi, enkä tehny yhtään mittään. Hitto. Note to self: älä turvaudu siihe ajatuksee tänä talvena.

Minä ajoin tielle, minä ajoin pois.
Minä ajoin kahtasataa Joensuun torille.

Ja vedinhän mä sitten sen mopokortinkin. Nyt on sitte meikäläine ratissa, että sinuna varosin! ;) Mut menihä tos kortin suorittamisessaki kieltämättä välillä hermot aika totaalisesti, toisaalta, minkä asian kanssa minult ei menis. Mutta kuitenkii, teoriatehtäviä tuli tehtyä hirveesti, teoriakoe tuli tehtyy kaks kertaa ja ajokoe ekalla keposesti. Teoriakokeen kanssa minult hermot meinas mennä, ku ensimmäise kerran epäonnistuttua katastuskonttorin nainen kerto, että seuraava aika, ku on mahollista kokeilla toisen kerran, on vasta kahen viikon päästä, koska oli nii ruuhkasta. Perkele. No enpä sitte kulkenukaa töihin, ku about kolmena aamuna mopolla, muina päivinä piti vähä käyttää luovuutta työmatkojen kanssa.

 

Ympärillä samat naamat, ne naamat, joista mä tykkään.
Olen nähnyt, olen nähnyt, kuinka niiden iho muuttuu.
Tiedän kun ne rakastuu ja kun ne suuttuu.

Muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta.
Kastella jalat heinikossa, tanssittaa tyttöä laiturilla, siellä missä kaislat kumartaa.

Sit tuos heinäkuun alus ystäväisemme Teemu piti grillipirskeet, jotka oli aivan loistavat. Ja oli ihana nähä pitkäst aikaa kavereit ja ystävii. Aamulla ennen Tempalle lähtöö tein aika jumalattoman ison kipon aika jumalattoman hyvää tonnikalasalaattia, jota mie varmaan ite söin yksinäni sen puol astiaa, myönnetään! :D Oma kehu haisee, tai tuoksahtaa ainaki mukavasti, mutta se salaatti oli vaan hyvääää!

Koko pirskeet oli nyyttärimeiningillä, että jokanen toi jotain. Aika suuri osa tarjoilusta tietty oli liharuokia (makkaraa jne), mutta kyl ihania minunkii syötäviä ruokia oli mm. loimulohta ja kasvisnyyttejä, ni miehä sit kans ahdoin, omnom ♥

Muutennii koko pirskeet oli ihan mahtavat. Meinaan, mitä muuta voi enää toivoo: grilliruokaa, uima-allas, sauna, palju, livebändi... No en minä ainakaa keksi!

Ja kun meen, nousee käteni hyvästiksi.

Ja niin mä meen ja muuttuu askeleeni kevyeksi.

Selällään nurmikolla, taivaalla luikertaa pilvi.
Kun nousen ylös, veljeni iskee silmää.
Näen selvästi värit, heinäsirkan ja oranssin maan.

Yks periaattees masentavin juttu koko minu kesäs oli se, et en käyny, ku tasan yhellä festarilla. Hei oikeesti, _yhellä_!? Kaks viimestä kesää on ainaki viidet menny iha keposesti, mut tänä vuonaa ei. Hitto. Minul oli kesäduunipäiviä ripoteltu vähä ympäri kesää, sit oli mopokoulu ja koiranhoito. Eikä kyllä tuolla kovi monta festaria olis ollukaa, joihi olisin iha välttämättä tahtonu, että toisaalt sit kuitenki oon iha tyytyväine tähän. No mutta vaikeepa sitä nyt enää on lähtee muuttaa, ni turha valittaakaan.

Niin tosiaan, ylläällä Puntala-rock!

Mie oon ruskettunu tänä kesänä aivan jumalattomasti. Paljon, paljon enemmän, ku yhtenäkää muuna kesänä. Kaks kertaa oon jopa tänä kesänä palanu, jota en oo viime kesää lukuunottamatta tehny aiemmin kertaakaan, viimeki kesänä vaan yhen kerran. Jotenki aika ihanaa, ku topista jääny kunnon rajat käsiin.

Sinä puhut paljon näin varhaiseksi aamuksi.

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton.

Oon ruvennu kerään tavaroita omaan kämppään. Tai siis tulevaan kämppään. Aika tuntuu menevän nii hirveetä vauhtia, että jos en sitä nyt alottas, tajuisin ihan kohta, että asun omillani, eikä mulla oo ees juomalaseja. En tiiä, mut tuntuu vaan siltä. Ja muutennii, nyt minul on ees vähän ylimäärästä, ni mielummin kulutan niitä nytte kodin perustarvikkeisiin, ku johonki turhaan ja sit silleen edellämainitusti tajuun keväällä, et vittu, ei oo tosiaan astioita eikä rahhaa. Mut jees, kultani on joutunu kestämään hänelle puuduttavan Ikeareissun, 'anoppi' toi minulle ihanan vanhan sohvan ja shilleen jne.

Oi kuule, liian laiha rakkaani.
Niin kuin kitaraani soitan kylkiluitasi.

Ehkä voimme aistia sarkasmia kylkiluurunoista, hitto mie oon syöny taas tän kesän (joo, no okei syön muutenki) ku syötinsika, niiku minu mummo sanos. Mutta eipä se minuu haittaa, ruoka on hyvää!

Viimeset kuvat on parin päivän takasia, keskiviikolta. Oltiin se päivä Juiben kanssa Stadissa ostelemassa meikälle koulutarvikkeita ja vähä vaatteita. Sitä enne käytiin Teemulla paistamassa lettuja. Illalla, tai siis yöllä lähin netistä hankitulla kimppakyydillä sitte Koskelasta Hki-Vantaan kautta Keski-Suomeen, itseasiassa kotiovelle asti, kun kuski oli menossa mei ohi mökille.

No juu, mutta tää kesä on kyllä kaikest lyhyydestään ja muusta huolimatta ollu aivan mahtava. Kaikki ystävät ja kaverit on tehny minu kesän. Talvella mie kyllä hymy korvissa mietin tätä kesää ja niitä ihmisiä, oon varma!

Täällä ilman sua ei oo mitään, ja tästä ilman sua ei tuu mitään.
Ei mun oo hyvä olla yksin.

Vaikka oonki viettäny tätä kesää ihanassa seurassa, mul on nyt tosi yksinäinen olo. Minul ei tääl pikkusessa kylässä oo yhtään ketään. Ennen minul oli ees muutama oikee ystävä täällä, mut nyt ei oo kettään. Kaikki on muuttanu täältä opiskeluje perässä, yhtä lukuunottamatta, mutta häntä mä en pysty usein näkeen. Ja kaikki muut ystävät sitte assuu ihan hemmetisti liian kaukana. Aattelin nyt vihdoin panostaa opiskeluun täpöllä, enkä olla aina menossa, ni nään kaikkii vielä entistä harvemmin. Ja muutenki jotenki vähän kaikesta ulkopuolinen olo, ku en rahatilanteen, koulun ja kaiken muun takia pysty oleen samoissa tapahtumis ym, ku kaveriporukat ja ääh. Lärviraamatussakii oon nii epäsosiaaline, etten koskaan alota kenenkää kanssa keskustelua, en tiiä ees, et miks. Enkä ees koskaan soita kellekään. Erkaannun vaan kaikista, vaikka en tosiaankaa tahtos. Tulossa on ihan hirveä vuosi henkisesti näillä näkymin. 

Hey, hey, I want a Chinese takeaway

Enää viikko ja päivä Shake It!:iin, jota oon järjestämässä, hitto, et jänskättää! Että tervetuloa Jyväskylään ens viikon lauantaina kaikki mursut ja marsut.
Ens viikosta tulee ihan käsittämättömän hirvee aivan varmasti, viimeiset järjestelyt ja yleensä kaikki pahimmat ongelmatki tulee just vikalla viikolla, että pientä henkistä räjähtelyä varmasti havaittavissa silloin.

Koska kaikki kerralla kasaantunut stressi, siksi luultavasti vastustuskyky heikkeni sen verran, et sairastin parin päivän kuumeflunssatautihomman. Nyt sit sitä yhtä tauditonta päivää himassa viettämässä ja rakastani oottamassa, wihii!

Aattelin ottaa söpön aamukuvan, mutta fuck it, mission impossible.

Ja ihanaa, opiston yleisen musiikkitiedon kurssin päättökokeesta VITONEN, siis niiku ERINOMAINEN, hähhäää, heittäkää parempi! Sinne muute menin toine jalka haudassa, räkä lenti ja hengityselimet mukana.

Ja tänään luvassa kokkailua, löhöilyä ja leffoja! Minen tänään koske sormenpäälläkään yhteenkään työhommaan!

Viikonloput! ♥

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Yllätin eilen itseni kuuntelemasta jotain sellasta bändiä, mitä ei kyllä ikinä tule kuunneltua. Bongasin jostain lärvikirjasta, että joku oli tätä kuunnellut ja yhdistin jotenkin, että liittyy varmaan tohon Kasipallo-leffaan, mietin tsekkaa, et näkyskö serkkukulta-taustanäyttelijän naama jossain, mutta sit jäinkii oikeest kuuntelee biisiä, mitä en oottanut. En oo oikee päättäny, et onks tää hyvä vai ei. Mulla ei oikeastaan ole hajuakaan, miks oon tätä jo vuorokauden luukuttanu. Tai toisaalta...


On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Työpäivän lopussa mies soittaa humalasta heräillen
Nainen ajaa kotiin itseään etsien
Mies eli ennen yksi päivä kerrallaan
Nyt yksi minuutti voi kaiken ihan täysin kadottaa
Kohta on taas kaikki irrallaan

Olen vaan niin perhanan onnellinen, että mulla on maailman täydellisin ja ihanin mies... ♥ 350 km ei kuitenkaan oo aina ihan helppo välimatka ja ikävä on aina ihan järkyttävän sydäntä vihlovaa. Mutta toisaalta jälleennäkeminen on sitten vähintään 350 kertaa ihanampaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

En oikeen tiiä. Stressi saa mut aika alas. Ja melkein kaikki ystävätkin näyttää käyvän kantapään kautta läpi kaikenmaailman mahollista paskaa ja ryömii jossain vaiheessa semisti pohjamudissa. Muutenki maailma näyttää aina päivä päivältä enemmän huonoja puoliaan, ku hyviä. On maailma kaunis, kun sitä osaa kahtoo, mut ei oo siihe minu silmät viime aikoina riittäny.


On paljon tasoja vielä meidän edessä
Vanhat kivet ja puut, energia kenttien välissä
tää kaikki ei oo meidän käsissä

Tuhon kynsissä oon, aikamme sielut on
mutta lupaan että huominen
on joskus monen vuoden takainen

Kun vois vaan unohtaa kaiken, mikä stressaa. Mut ei sitä pysty unohtamaan ennen, ku tilanne on oikeesti ohi. Voi kesä, tule nyt nopeesti, en taho miettiä mittään.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Ja oishan se vaan niin mukavaa, jos sais elää niitä kaikkia ihania, kultaisia muistoja uudestaan. Mutta vaikka aina sitä ei osaa aatellakaan, niin edessä on miljoonia uusia. Useemmin sitä miettii, et mitä niitä kaikkia on takana.
Ja niin hirveä ikävä ystäviä.


On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Ei kukaan kotona oota
hän tekee u-käännöksen
ja nousee autosta huutaen
on sade lakannut, tie loistaa hohtoa
aurinko laskee ja nainen laittaa vikan röökin palamaan
on vapaa tekemään mitä vaan

Kun on miljoona asiaa tehtävänä. Vai onko? Mitä teen ensin? Mikä on tärkeysjärjestys? Mitä voin jättää tekemättä? Mihin menen? Mihin käytän aikani? Ei, en minä osaa, en osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen tai tekemisjärjestykseen. En osaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan


Toisaalta huonot muistot tulevat jostain. Juuri luulin päässeeni siitä kaikesta yli. Joku työntää ne silmien eteen vaikka väkisin. En tahdo palata enää samoihin tilanteisiin, kuin silloin. En tahdo enää sotkeutua mihinkään. Tahdon pysyä kaukana siitä sotkusta. En tahdo enää satuttaa vahingossa. Tahtoisin satuttaa tahallaan, mutten tee sitä. Pysyn kaukana, pysyn hiljaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan




En mä tänne blogiin kyllä saa ku jotai iha turhaa angstaamista. Mut kyllä mä lupaan vielä kirjottaa jotai viisastaki, vaikka hiihtolomasta tai tetistä, jotai ilosta.

Paskaa yötä vaan kaikille, ankst viddu es

Jonkun peräsuolta koristaa kohta muutama lukio, parit läksykirjat, historian koe, muutamat nuotit ja kaipa sinne samalla menee parit pihvit ja kahvitkin.

Mieliala on menny tännään täääääältä....

....tänne...

...ja toisinpäin.

Semmosta neutraalia fiilistä en tännää oo sitte tuntenukaa. Jos talven vois hakata, ni oisin tehny sen jo: se tekkee minust ihan tämmösen ihme oudon! En mä valoisina vuodenaikoina masennu tälleen iha turhasta. Talvisin mä en oikeesti ees tunne ihteeni. Tulis nyt saakeli se kesä jo, ettei tarviis miettiä yhtää mittää.