Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Yllätin eilen itseni kuuntelemasta jotain sellasta bändiä, mitä ei kyllä ikinä tule kuunneltua. Bongasin jostain lärvikirjasta, että joku oli tätä kuunnellut ja yhdistin jotenkin, että liittyy varmaan tohon Kasipallo-leffaan, mietin tsekkaa, et näkyskö serkkukulta-taustanäyttelijän naama jossain, mutta sit jäinkii oikeest kuuntelee biisiä, mitä en oottanut. En oo oikee päättäny, et onks tää hyvä vai ei. Mulla ei oikeastaan ole hajuakaan, miks oon tätä jo vuorokauden luukuttanu. Tai toisaalta...


On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Työpäivän lopussa mies soittaa humalasta heräillen
Nainen ajaa kotiin itseään etsien
Mies eli ennen yksi päivä kerrallaan
Nyt yksi minuutti voi kaiken ihan täysin kadottaa
Kohta on taas kaikki irrallaan

Olen vaan niin perhanan onnellinen, että mulla on maailman täydellisin ja ihanin mies... ♥ 350 km ei kuitenkaan oo aina ihan helppo välimatka ja ikävä on aina ihan järkyttävän sydäntä vihlovaa. Mutta toisaalta jälleennäkeminen on sitten vähintään 350 kertaa ihanampaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

En oikeen tiiä. Stressi saa mut aika alas. Ja melkein kaikki ystävätkin näyttää käyvän kantapään kautta läpi kaikenmaailman mahollista paskaa ja ryömii jossain vaiheessa semisti pohjamudissa. Muutenki maailma näyttää aina päivä päivältä enemmän huonoja puoliaan, ku hyviä. On maailma kaunis, kun sitä osaa kahtoo, mut ei oo siihe minu silmät viime aikoina riittäny.


On paljon tasoja vielä meidän edessä
Vanhat kivet ja puut, energia kenttien välissä
tää kaikki ei oo meidän käsissä

Tuhon kynsissä oon, aikamme sielut on
mutta lupaan että huominen
on joskus monen vuoden takainen

Kun vois vaan unohtaa kaiken, mikä stressaa. Mut ei sitä pysty unohtamaan ennen, ku tilanne on oikeesti ohi. Voi kesä, tule nyt nopeesti, en taho miettiä mittään.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Ja oishan se vaan niin mukavaa, jos sais elää niitä kaikkia ihania, kultaisia muistoja uudestaan. Mutta vaikka aina sitä ei osaa aatellakaan, niin edessä on miljoonia uusia. Useemmin sitä miettii, et mitä niitä kaikkia on takana.
Ja niin hirveä ikävä ystäviä.


On nainen ratissa kyyneleitä keräillen
Ei kukaan kotona oota
hän tekee u-käännöksen
ja nousee autosta huutaen
on sade lakannut, tie loistaa hohtoa
aurinko laskee ja nainen laittaa vikan röökin palamaan
on vapaa tekemään mitä vaan

Kun on miljoona asiaa tehtävänä. Vai onko? Mitä teen ensin? Mikä on tärkeysjärjestys? Mitä voin jättää tekemättä? Mihin menen? Mihin käytän aikani? Ei, en minä osaa, en osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen tai tekemisjärjestykseen. En osaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan


Toisaalta huonot muistot tulevat jostain. Juuri luulin päässeeni siitä kaikesta yli. Joku työntää ne silmien eteen vaikka väkisin. En tahdo palata enää samoihin tilanteisiin, kuin silloin. En tahdo enää sotkeutua mihinkään. Tahdon pysyä kaukana siitä sotkusta. En tahdo enää satuttaa vahingossa. Tahtoisin satuttaa tahallaan, mutten tee sitä. Pysyn kaukana, pysyn hiljaa.


Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan




En mä tänne blogiin kyllä saa ku jotai iha turhaa angstaamista. Mut kyllä mä lupaan vielä kirjottaa jotai viisastaki, vaikka hiihtolomasta tai tetistä, jotai ilosta.