Selällään nurmikolla, taivaalla luikertaa pilvi

Nii se kesä sitte päätty. Tai ainaki loma.

Nuuhkin tuomet, taivutan kaulaa, edessäsi nauran.

Kevyesti nousee askel.

Piirrän talon, heilutan helmaa, teen kaiken uudestaan.

Oon nyt koko illan kuunnellu pitkästä aikaa Scandinavian Music Groupia, tekee mieli tanssia, leijailla vaan johonkin kauas, pistää silmät kiinni ja hypähdellä, tämmöne fiilis mulle taas tuli ja siitä muistinkii, miks ihan pikkusen erilaista musiikkii pääosin kuuntelevana rakastan Scandista. Siksipä kaikki tämän kirjotuksen lainaukset on sitte heiltä!

Sinä kuuntelit minua, minun ääntäni, se on vähän käheä.
Kaikki loppui hitaasti hikiseen syksyyn: mitä kidutusta.

Ensimmäinen kuva on jo toukokuulta, minu synttäripäivältä itseasias. Minu kesä alko oikeestaan varmaan niiltä päiviltä, niiltä viikoilta. Tuntuu, ku siitäkää ei liian pitkä aika olisi, mutta onha siitä jo melkee muutama kuukaus. Kaikki on vaan menny liian noppeesti. Koko kesä on vaa hurahtanu, ja nyt se on sit ohi. Kesää mä koko viime talven, sen stressaavan ja voimille ottavan, odotin innoissani ja aina helpotti, ku ajatteli, et "kesä on ihan kohta, sit voi tehä kaikkee kivaa ja ottaa rennosti" ja nyt se sitte on ohi, enkä tehny yhtään mittään. Hitto. Note to self: älä turvaudu siihe ajatuksee tänä talvena.

Minä ajoin tielle, minä ajoin pois.
Minä ajoin kahtasataa Joensuun torille.

Ja vedinhän mä sitten sen mopokortinkin. Nyt on sitte meikäläine ratissa, että sinuna varosin! ;) Mut menihä tos kortin suorittamisessaki kieltämättä välillä hermot aika totaalisesti, toisaalta, minkä asian kanssa minult ei menis. Mutta kuitenkii, teoriatehtäviä tuli tehtyä hirveesti, teoriakoe tuli tehtyy kaks kertaa ja ajokoe ekalla keposesti. Teoriakokeen kanssa minult hermot meinas mennä, ku ensimmäise kerran epäonnistuttua katastuskonttorin nainen kerto, että seuraava aika, ku on mahollista kokeilla toisen kerran, on vasta kahen viikon päästä, koska oli nii ruuhkasta. Perkele. No enpä sitte kulkenukaa töihin, ku about kolmena aamuna mopolla, muina päivinä piti vähä käyttää luovuutta työmatkojen kanssa.

 

Ympärillä samat naamat, ne naamat, joista mä tykkään.
Olen nähnyt, olen nähnyt, kuinka niiden iho muuttuu.
Tiedän kun ne rakastuu ja kun ne suuttuu.

Muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta.
Kastella jalat heinikossa, tanssittaa tyttöä laiturilla, siellä missä kaislat kumartaa.

Sit tuos heinäkuun alus ystäväisemme Teemu piti grillipirskeet, jotka oli aivan loistavat. Ja oli ihana nähä pitkäst aikaa kavereit ja ystävii. Aamulla ennen Tempalle lähtöö tein aika jumalattoman ison kipon aika jumalattoman hyvää tonnikalasalaattia, jota mie varmaan ite söin yksinäni sen puol astiaa, myönnetään! :D Oma kehu haisee, tai tuoksahtaa ainaki mukavasti, mutta se salaatti oli vaan hyvääää!

Koko pirskeet oli nyyttärimeiningillä, että jokanen toi jotain. Aika suuri osa tarjoilusta tietty oli liharuokia (makkaraa jne), mutta kyl ihania minunkii syötäviä ruokia oli mm. loimulohta ja kasvisnyyttejä, ni miehä sit kans ahdoin, omnom ♥

Muutennii koko pirskeet oli ihan mahtavat. Meinaan, mitä muuta voi enää toivoo: grilliruokaa, uima-allas, sauna, palju, livebändi... No en minä ainakaa keksi!

Ja kun meen, nousee käteni hyvästiksi.

Ja niin mä meen ja muuttuu askeleeni kevyeksi.

Selällään nurmikolla, taivaalla luikertaa pilvi.
Kun nousen ylös, veljeni iskee silmää.
Näen selvästi värit, heinäsirkan ja oranssin maan.

Yks periaattees masentavin juttu koko minu kesäs oli se, et en käyny, ku tasan yhellä festarilla. Hei oikeesti, _yhellä_!? Kaks viimestä kesää on ainaki viidet menny iha keposesti, mut tänä vuonaa ei. Hitto. Minul oli kesäduunipäiviä ripoteltu vähä ympäri kesää, sit oli mopokoulu ja koiranhoito. Eikä kyllä tuolla kovi monta festaria olis ollukaa, joihi olisin iha välttämättä tahtonu, että toisaalt sit kuitenki oon iha tyytyväine tähän. No mutta vaikeepa sitä nyt enää on lähtee muuttaa, ni turha valittaakaan.

Niin tosiaan, ylläällä Puntala-rock!

Mie oon ruskettunu tänä kesänä aivan jumalattomasti. Paljon, paljon enemmän, ku yhtenäkää muuna kesänä. Kaks kertaa oon jopa tänä kesänä palanu, jota en oo viime kesää lukuunottamatta tehny aiemmin kertaakaan, viimeki kesänä vaan yhen kerran. Jotenki aika ihanaa, ku topista jääny kunnon rajat käsiin.

Sinä puhut paljon näin varhaiseksi aamuksi.

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton.

Oon ruvennu kerään tavaroita omaan kämppään. Tai siis tulevaan kämppään. Aika tuntuu menevän nii hirveetä vauhtia, että jos en sitä nyt alottas, tajuisin ihan kohta, että asun omillani, eikä mulla oo ees juomalaseja. En tiiä, mut tuntuu vaan siltä. Ja muutennii, nyt minul on ees vähän ylimäärästä, ni mielummin kulutan niitä nytte kodin perustarvikkeisiin, ku johonki turhaan ja sit silleen edellämainitusti tajuun keväällä, et vittu, ei oo tosiaan astioita eikä rahhaa. Mut jees, kultani on joutunu kestämään hänelle puuduttavan Ikeareissun, 'anoppi' toi minulle ihanan vanhan sohvan ja shilleen jne.

Oi kuule, liian laiha rakkaani.
Niin kuin kitaraani soitan kylkiluitasi.

Ehkä voimme aistia sarkasmia kylkiluurunoista, hitto mie oon syöny taas tän kesän (joo, no okei syön muutenki) ku syötinsika, niiku minu mummo sanos. Mutta eipä se minuu haittaa, ruoka on hyvää!

Viimeset kuvat on parin päivän takasia, keskiviikolta. Oltiin se päivä Juiben kanssa Stadissa ostelemassa meikälle koulutarvikkeita ja vähä vaatteita. Sitä enne käytiin Teemulla paistamassa lettuja. Illalla, tai siis yöllä lähin netistä hankitulla kimppakyydillä sitte Koskelasta Hki-Vantaan kautta Keski-Suomeen, itseasiassa kotiovelle asti, kun kuski oli menossa mei ohi mökille.

No juu, mutta tää kesä on kyllä kaikest lyhyydestään ja muusta huolimatta ollu aivan mahtava. Kaikki ystävät ja kaverit on tehny minu kesän. Talvella mie kyllä hymy korvissa mietin tätä kesää ja niitä ihmisiä, oon varma!

Täällä ilman sua ei oo mitään, ja tästä ilman sua ei tuu mitään.
Ei mun oo hyvä olla yksin.

Vaikka oonki viettäny tätä kesää ihanassa seurassa, mul on nyt tosi yksinäinen olo. Minul ei tääl pikkusessa kylässä oo yhtään ketään. Ennen minul oli ees muutama oikee ystävä täällä, mut nyt ei oo kettään. Kaikki on muuttanu täältä opiskeluje perässä, yhtä lukuunottamatta, mutta häntä mä en pysty usein näkeen. Ja kaikki muut ystävät sitte assuu ihan hemmetisti liian kaukana. Aattelin nyt vihdoin panostaa opiskeluun täpöllä, enkä olla aina menossa, ni nään kaikkii vielä entistä harvemmin. Ja muutenki jotenki vähän kaikesta ulkopuolinen olo, ku en rahatilanteen, koulun ja kaiken muun takia pysty oleen samoissa tapahtumis ym, ku kaveriporukat ja ääh. Lärviraamatussakii oon nii epäsosiaaline, etten koskaan alota kenenkää kanssa keskustelua, en tiiä ees, et miks. Enkä ees koskaan soita kellekään. Erkaannun vaan kaikista, vaikka en tosiaankaa tahtos. Tulossa on ihan hirveä vuosi henkisesti näillä näkymin.