lauantai 2. toukokuuta 2015

Tampereen vappumielenosoitus minun silmin

Turisin eilen hieman toissapäiväisestä, mutta nettiprobleemien takia julkaisin tämän vasta nyt. Rakastakaa ja vihatkaa! :)




Selailin tuossa aamupalapöydässä roskamedioiden juttuja eilisestä Tampereen anarkistimielenosoituksesta, johon osallistuin, ja ajattelin, että nyt olisi aika herättää blogia eloon aiheen tiimoilta. Harvinaista kyllä, en pahemmin provosoitunut kyseisistä kirjoituksista, enemmän tunsin vain myötähäpeää elämämkoululaisten kommentteja kohtaan, joita oli artikkeleiden perään ilmestynyt kuin sieniä sateella. Nyt on kuitenkin meikäläisen vuoro avata omia aivopierumössöjäni asiasta.

Minun ei ollut ensin edes tarkoitus osallistua kyseiseen kulkueeseen ollenkaan, koska itsenäisyyspäivän perseilyt kalvoivat edelleen mieltä. Kyseisessä mielenosoituksessa jotkut pellethän menivät siis pilaamaan anarkistien mainetta rikkomalla mitä typerimpiä paikkoja ja riehumalla kuin idiootit. Poikaystävänikin pääsi Maijan kyytiin vain siksi, että hänellä oli ystävälleen kuuluva keppi kädessään, kun hän oli auttamassa ystäväänsä pippurisumutteen kynsistä. Pelkäsin, että vappumielenosoituksesta olisi tullut samanlainen perseilymarssi ja pippurisumutesota, ja ilman syytä poliisin käsiin joutuminen ei houkuttanut varsinkaan näin alaikäisenä sossumerkintöjen ja muiden pelossa. Sovimmekin rakkaani kanssa, että jos joku alkaa pelleilemään, lähdemme samantien pois. Idioottien päätöntä toimintaa emme kannata kumpikaan emmekä halua osallistua sellaiseen millään tavalla.

Kaikesta huolimatta osallistuin marssiin ja olen siihen tyytyväinen. Mukana oli uutisten mukaan n. 120 ihmistä, joista lähes kaikki käyttäytyivät erittäin hyvin. Kulkueeseen kuului mahtava rumpuryhmä, jonka soittoa oli oikeasti mukava kuunnella. He olivat treenanneet kuvionsa hyvin ihanan kapellimestarinsa johdolla. Heidän takia tanssinkin suurimman osan marssista.

Marssi alkoi Koskipuistosta, jossa kuuntelimme muutaman rumpukappaleen ennen itse liikkeellelähtöä. Sen jälkeen ryhmittäydyimme ja lähdimme marssimaan pitkin Hämeenkatua monien Maijojen ja rynnäkköpoliisijoukkojen saattelemana. Nauratti hieman, kuinka paljon virkavalta käytti resursseja anarkistien vahtimiseen. En ole oikein vieläkään päässyt täysin perille siitä, olivatko rynnäkköpoliisit suojelemassa minua vai vahtimassa jokaista liikettäni peläten, että olen vaaraksi heille. Jotenkin huvittavaa, että poliisi oli suojautunut rynnäkkövarustein, kun "vastapuolella" oli meikäläinen, puolitoistametrinen, iloisesti tanssiva pikkutyttö.

Kulkueen aikana ainoat poliisinvastaiset liikkeet olivat muutama kananmuna, jotka lensivät joidenkin virkavaltaan ja yhteiskuntaan erittäin turhautuneiden käsistä päin paria poliisiautoa. En usko, että kyseisille autoille tai niiden kuskeille jäi elinikäisiä traumoja tapahtuneesta. Poliisin puolelta taas näin sivusilmällä erään tökerön tapauksen, jossa mielenosoittaja yritti pysyä massan mukana ja kiilautui Maijan kylkeen, josta poliisit vetivät herneet nenäänsä, kaasuttivat jotenkin yhtäkkiä ja meinasivat jättää kyseisen mielenosoittajan alleen. En sano, että tapaus olisi mennyt täysin näin, koska en nähnyt tilannetta kokonaan, mutta minun silmiini tilanne näytti tältä.

Marssi siis onnistui kokonaisuudessaan rauhallisesti ja mieluisasti. Me mielenosoittajat saimme asiamme esille ja poliisit pysyivät melko tyytyväisinä. Kulkue ajautui lopulta Rongankadulle, johon se myös leiriytyi ja alkoi pystyttämään luvassa olleille bändeille lavaa. Tässä vaiheessa minä siirryin picnicöimään Koskenrannan puolelle, josta kuuntelinkin keikat, koska halusin ottaa mahdollisimman rauhallisesti edellispäivinä piinanneen kuumeen takia.

Jossain välissä joku sitten ilmeisesti oli alkanut perseilemään ja heittelemään poliiseja tölkeillä niin, että Maijan ikkuna oli mennyt rikki. Joku lehti myös väitti, että poliisia kohti oli ammuttu ilotulitteita. Minä, poikaystäväni tai kaverini emme nähneet tapausta, emmekä siinä kyllä kukaan mitään menettäneetkään. En tiedä näiden tapahtumien todellisuusperää, mutta joku pelle siellä kuitenkin on ollut liikkeellä ja median on hyvä suurennella tällaista.

Koko tämän tekstin tarkoitus oli kritisoida median osuutta tässä jupakassa. Mielenosoituksesta kuitenkin tehtiin eilisen yksi uutisoiduin aihe, joten medialla on suuri vastuu siitä, minkälaisen fiiliksen ulkopuoliset tapahtumasta saavat. Faktahan on kuitenkin se, että lehdet kirjoittavat sitä, mikä myy, eikä ketään kiinnosta lukea siitä, miten hyvin anarkistien mielenosoitus meni. Sen sijaan otsikoissa kimaltelivat parin ihmisen heittämät kananmunat ja loppuillasta ilotulitteet ja tölkit, jotka olivat myös yhden tai kahden tollon tekeleitä. Nämä otsikot leimasivat kaikki anarkistit väkivaltaisiksi, huonosti käyttäytyviksi tyhjäntoimittajiksi, jotka haastavat vain riitaa kaikkien, varsinkin poliisin, kanssa. Asiaa ei auttanut yhtään lehtien kirjoitustyyli, jossa viimeistään yleistys kukoisti ja anarkisteista tehtiin taas kaiken pahan alku ja juuri, kaikkien yhteinen vihollinen.

" Anarkistit hyökkäsivät poliisin kimppuun Tampereella" (Ilta-Sanomien otsikko, http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430377278232.html)

"Poliisin mukaan mielenosoittajat ovat kananmunien viskelyn lisäksi, heittäneet linja-autoa lasipullolla sekä roikkuneet poliisiauton puskurissa. Poliisi yritti myös lopettaa musiikin soittamista, jolloin mielenosoittajat ampuivat poliisia kohti ilotulitteilla." (Iltalehti, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015043019608786_uu.shtml)

Tämän mielenosoituksen kiinniottosaldohan oli ilmeisesti viisi ihmistä. Kaksi ihmistä, rakkaat kaverini, otettiin Maijan kyytiin heti marssin alussa, koska he olivat lähteneet liikkeelle kiljutynnyrinsä kanssa 😂 Heistä ei siis ollut kenellekään missään vaiheessa mitään vaaraa, he olivat vain pitämässä hauskaa ilmaan minkäänlaisia mellakkasuunnitelmia. Kolmas kiinniotto tuli, kun joku erittäin humalainen hyppäsi kulkueen eteen sooloilemaan. Yksi tulikin sitten kananmunien heittelystä ja viimeinen sille idiootille, joka loppuillasta riehui poliisien ja tölkkien kanssa. Joten koko 120:stä ihmisestä tasan yksi oli oikeasti sellainen, jonka voisi rehellisesti leimata median yleistyksien mukaan. Toisen käsityksen ovat kuitenkin saaneet lukijat, juttujen ostajat, josta kertoo Iltalehden gallup.


Lopuksi vielä heitän muutaman kyseisistä lehdistä löytyneistä kommenteista. En löytänyt edes kaikista pahimpia, päätäni kuumottaneita kommentteja, jotka oli heitetty suoraan uutisten julkaisuajankohtina, toivottavasti kirjoittajat ovat tajunneet poistaa ne. Naurettavaa sekin, että kommentoijat halveksivat "anarkistien väkivaltaista toimintaa" ja ovat itse leikkaamassa heiltä päitä, heittämässä Tammerkoskeen ja ampumasta vesitykeillä päin näköä. Mutta kuitenkin, näiden kommenttien perusteella en ihmettele enää yhtään tuoretta vaalitulosta ja uskoni yhteiskuntaan horjuu harvinaisen paljon. 
Mutta kuitenkin, hyvää vappua, ajatelkaa omilla aivoillanne ja olkaa mediakriittisiä!







tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ja eessä siellä on vain valloittamaton

ASFWEJNGWANHOÖRÖNGONISDÖJNGÖJD

Nyt tulen tänne avautumaan. Olen ehkä jonkinlaisen kirjoituksen mahdollisille lukijoille nyt velkaa, kun olen koko loman ollut ihan hiljaa.

Vaikka mun henkilökohtainen elämä ei toisaalta koko maailmalle kuulu, en nää tässä nyt mitään sellaista, mitä pitäisi hävetä. Luvassa siis tosiaan kuulumiset!



No kuitenkin, nyt on ollut harvinaisen paska kesä. Vaikka en sitä ole oikestaan kellekään psykologiani lukuunottamatta ennen kesää maininnut, olen vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut. Psykologilla olen käynyt vuoden, mielialalääkkeitä olen syönyt puoli vuotta ja nyt kesällä olo meni siihen pisteeseen, että olin kaksi kertaa nuorisopsykiatrisella osastolla. Että oman pään paranteluun on oikeastaan koko kesä mennyt. Niin, jos ei lasketa työviikkoja... Ja nehän ne vasta paskaa olikin :'D Nimittäin olin taas jäätelökioskilla ja sain sellaisen työjakson, jolloin värjöttelin auton puhaltimen kanssa viisi villapaitaa päällä kioskin nurkassa. Ja kylminä päivinähän ei jäätelö mene kaupan, joten melkein itsekseni siellä kaikki päivät istuin.



Onneksi kuitenkaan ihan koko kesä ei ole tämmöisessä surkuttelussa mennyt, vaan on tapahtunut myös iloisia asioita. Nimittäin edelliseen kirjoitukseen viitaten, SAIN SEN OPISKELUPAIKAN!! 8) ♥ Ja tähän liittyen muutin pari viikkoa sitten Tampereelle! Sain ihanan, halvan, rauhallisen ja ison kahden hengen solun ♥ Kämppistä en ole vielä nähnyt, koska hän taitaa olla jossain lomilla, mutta tavaroistaan päätellen hän taitaa opiskella venäjää tai saksaa. Ja on mitä ilmeisimmin kasvissyöjä, joten ehkä me voitaisiin tulla juttuun ihan hyvin. Niin ja muuten, sinkkuuduin tuossa hetkiä takaperin. Senkin luen positiivisiin asioihin.



Mutta eipä käydä liian positiivisiksi vaan surkutellaan vielä vähän lisää! Koska perkeleen perkele, osastojakson takia en päässyt Puntala-rockiin. Saatana. Anteeksi kielenkäyttö, mutta perkele. Helevettas. Ainoa asia, mitä koko kesässä odotin, eikä sitten sekään onnistunut. MUTTA tästä johtuen olenkin nyt vähän vähemmän perse auki ja lähdenkin viikonloppuna Tiinan kanssa pistämään Tickursby sekaisin med 666 miljoonaa instaselfietä! Koska Tikkurilafestarit. Ja ah, ihanaa 8') ♥ Rakkautta.

Joten nykikää siellä hihasta, pus!

torstai 22. toukokuuta 2014

Adios nonino

Nololasta päivää. Ei oo ihan Munch-tasoa.
Huomenna meen pääsykokeisiin ja CMON MÄ KUOLEN. Mulla jännittäessa kädet hikoo kylmään hikeen, sormenpäät jäätyy ihan kalikoiks, syke nousee ihan sydänkohtauksen rajoille, silmät sumenee, päässä pyörii, tilannetaju ei toimi, en oo ollenkaan tässä maailmassa. Ei vaan, en mä nyt välttämättä sinne kuole, ehkä vähän rajoilla käyn. Hain siis Tampereelle Hatanpään lukion musiikki- ja musiikkiteatterilinjoille. Cool jos pääsen niin tamperelaistunkin samalla!

Mutta sehän ei ollut kirjoituksen pääasia. Kunhan sain työntää tuon nolonaamani ensimmäiseksi kuvaksi, että jotkut viimeiset seuraajani vetäsee aamukahvit väärää kurkkuun bloggerin etusivulla tän vastaan tullessa.
Kuitenkin! Eilen sain 11 vuoden haitariopintoni päätökseen *taptaptap!* ja sain kätteen tämmösen!


Kerrankii voi olla ihteensä tyytyväinen! Haikealta kyllä tuntuu jättää haitarinopettaja, jonka olen tuntenut 4-5 -vuotiaasta. Ja muutenkin koko opiston porukka ja se ilmapiiri.


On tässä viime aikoina tapojeni mukaan tullu kyllä noloiltuakin. Oon mm. hävittänyt kännykkäni teille tietämättömille sim- ja muistikortteineen päivineen, telttaillu tyttöjen kanssa metikössä, syöny muutamaan otteeseen kissanruokaa, tanssinu hiki päässä paritansseja... Äsken koiran kanssa lenkillä työnsin koivunlehtiä sieraimiin.

Mutta tätä tasapainottaakseni oon myös tehny "valmistumiseni" lisäks jotain järkevääkin, aloin nimittäin säästää äkkilähtöetelänmatkaan! Ja saanut ainakin yhden kesätyön. Joten kesäkuussa work hard ja heinäkuussa play hard (8 Viisastahan se tietysti on kun eihän sitä rahaa missään nimessä tarvitsisi syksyllä itsensä elättämiseen. Mutta toisaalta, saman verran mä saisin rahaa menemään festareihinkin :D (okei tosi huono pelastus, mä saisin rahan menemään ihan mihin vaan).

Kuitenkin, huomenna tosiaan suuntana Tammerfors. Ohjelmassa kuolema, pääsykoe ja immeisiä. Joten kokonaisuudessaan ei tuo niin pahalta kuulostakaan.
No en mä ees tiiä, mikä tän postauksen idea oli. Ehkä se oli tän ylienergisyysjännityspakkausperkeleen purkaminen. Puspus teille kuitenkin!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Uusi rakkaus

Nimittäin yölenkit ♥ Tai minun yö alkaa lenkkejen suhteen jo yhdeksältä. Mutta kuitenkin. Ja ft. koiraraksu.

Oikeasti, olen kaksi yölenkkiä tässä toimittanut ja kummallakin kerralla minu kasvoilla on näkynyt harvinainen aito hymy. Aivan mahtavaa. Ei missään ketään (okei, ei täällä nyt yleensäkään ole). Kengät kastu, mutta ketäpä se nyt haittaisi. Tarmo tassuttelee balleriinana. Ja äsken, ei en pääse siitä vieläkään yli, jostain random rivarista kuului tielle asti Hetken maailma on tässä, josta en oo ikinä pitänyt, mutta nyt lauloin hiljaa mukana. Ja samalla musiikki loppui ja joku minulle luultavasti tuntematon henkilö alkoi hakkaa takaoveansta, että kiinnittäisin huomion. Aurinko heijasti kuitenkin ikkunan niin, etten nähnyt koputtelijaa. Ehkä se oli ihan hyvä, koska nyt saan elää epätietoisessa unimaailmassani.

Nyt on siis maailman paras hetki alkaa tehdä yhteiskuntaopin viimeistä aijemmin tekemättä jäänyttä projektia, joka menee aamun pikkutunneille, mutta se ei enää minua haittaa. Koska Kun tuntuu ettet jaksa, oot antanu jo kaiken ja Silmät kiinni ja monitorit huutamaan, ei oo mitään muuta kuultavaa. Hetken maailma on tässä.


Ihan kauheeta paskaa hei

maanantai 28. huhtikuuta 2014

My body echoed to the dreams of my soul



Päätin tulla taas herättelemään blogia eloon ja päivittään uudesta kehotaidelisäyksestä. Yksi unelmistani nimittäin kävi toteen, kun eilen toinen tatskani hakkautui nahkaan ♥_♥ Kiitos ja kunnia taas Venäläisen Kimmolle ihan mielettömän hyvästä jäljestä. Paljon ei tässä nokka tuhissut: vartin taisin hakattavana istua, ja aika sisältää suunnittelun ynnä muut.
70 euroa maksoin, eikä sattunut ensimmäistä leimaa enempää, vaikka tässä kohtaa nahka onkin aika ohutta. Voi että, miten tyytyväinen vaan voin olla!
Kuvahan on Black Sabbath -logo, Fallen Angel, mutta tällä on myös paljon henkilökohtaisempia merkityksiä kuin bändin fanittaminen. Tatskan paikka on kanssa paljon puhuva. Just tässä sen täytyy olla! Että moikka vaan kaikki uskovaisten työpaikat, en oo ehkä niihin pääsemässä :D


On hauskoooo

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kuuro

Uhkasin lyödä nyrkillä sitä, joka tulee aurinkoni eteen, mutta se menikin pilveen. Minulle ehdotettiin kenkiä, mutta mielestäni nyrkki oli paljon kivempi. Onneksi se aurinko kerkesi lämmittää pienen hetken niin, että ne säteet jäi elämään kasvoille vielä hetkiksi. Ihmettelin omia lauseitani, teen sitä koko ajan ja pelkään. Joskus nautin, yleensä pelkään. Olen hirveän epävarma siitä, mitä teen ja sanon seuraavaksi. Tai siis olenko se minä, joka puhuu, yleensä en ole. Oikeastaan olen fuusioitunut itseni kanssa, minusta on tullut passiivinen kasa, joka pelkää itseään.
Kuitenkin ne hetket oli kivoja, tunsin sen hirveän stereotypisen onnellisuuden, jota kadehdin kaikissa muissa ihmisissä, jonkin verran vihaankin. Kuulemma irvistelen pelottavasti ihmisille, mielestäni hymyilin. Ei se haitannut.
Ennen auringon pilveentymistä keskusteltiin eilisestä kevätsateesta. Se oli vuoden ensimmäinen kevätsade, siinä oli se kevään maku, jota oon pitkään kaivannut. Se ei ollut talvinen vaan ihanan virkistävän keväinen. Muutkin oli kuulemma analysoineet sitä eilen. Itse en ollut päässyt niin pitkälle aivoituksissani. Parempi varmastikin niin, ehkä nautin siitä niin enemmän.
Pelottavaa, että se Venla, joka on oikeasti minä ja josta minä pidän, on kummajainen, hullu. Siihen olen pikkuhiljaa päätynyt, siihen omaan analyysiin. Ehkä tällaisten olisi oikeasti parempi olla pehmutetussa huoneessa, mutta täällä minä sätkin ja olen hetkittäin aika tyytyväinen siihen. Niin kuin tänään sen pilvisen hetken jälkeen. Tunsin varmaan sen auringon lämmöstä tulleen energian, koska jokin laittoi minut kävelemään nopeasti, hengästyinkin, läski. Perillä huomasin, että se kaunis sää olikin vaihtunut. Kuin oltaisiin ulkoilman kanssa vaihdettu rooleja. Se olisi ottanut minun raskaan taakan ja minä olisin saanut sen ulkona olevan hyvän ja onnellisen sään itseeni. Siellä satoi jotain, pari muutakin tuli takiani havainnoimaan samaa. Rakeita siellä satoi, ja siinä raesateessa näin jotain omaa. Se oli varmasti se pääni sisältö, jonka olin tietämättäni vaihtanut luonnon kanssa. Hymyni kasvoi, se kasvoi vaan suunnattomasti. Kukaan ei ymmärrä, eikä se haittaa, minulla on nyt se olo, jonka sain juuri ja olen itse sen herra. Hetken katson niitä onnettomia tai onnellisia, jotka juoksevat taivaan alta pois. Kiskon häntä mukaani, ehkä se tuntematon innostuneisuuteni oli se, joka sai hänet kieltäytymään. Se ei minua silti haitannut, juoksin portaat alas kevyesti. Oven avattuani tunsin sen voiman, se oli mieletön. Sukat kastuivat, otin ne pois ja käteeni. Rakeet koristeli hiuksia ja maata. Oli lämmin, kaikki tuntui hyvältä ja sain voimaa, luonnon aivan mieletöntä voimaa. Joku nainen keltaisessa sadetakissa ei varmaan ymmärtänyt sitä voiman määrää, hän oli käyttänyt voimansa oikeasti hienon pyöränsä taluttamiseen. Naisen kadottua päästäni ja kun se ihana hetki alkoi ilmoitella hiipumisestaan, laitoin kosteat sukat jalkaani ja menin takaisin sinne, mistä olin rakeet nähnyt. Se alkoi vaihtua vedeksi. Nyt se ei ollut kevätsade, se oli sen minun tuskani jälkikyyneleet. Se vain tasoitti sään vaihtumista siitä energiapuuskasta normaaliin. Silti se näytti aika hyvältä. Pari poikaa lähti kävelemään katoksen alta pois, se alkoi tosiaan laantua. Ehkä se sade olikin jokin vaihtokaupan takaisinpalautusvaihe, koska ikkunalta muutaman askeleen otettuani aloin tuntea taas sitä samaa vanhaa, minkä olin hetki sitten vaihtanut luonnon kanssa. Ei se haitannut, se oli minun hetki.



Yllättävää kyllä, pitkästä aikaa: blogihaaste!

Blogihan alkaa oleen jo pikkuhiljaa blogihaastearkisto! :D Ei vaan, itseasiassa hemmetin kiva haaste ja kun ei tietenkään tässä ennen huomista sivistyssanakoetta nukuta, niin mikäpä jottei :)

Kerro keneltä sait haasteen

No äitee :) ♥


Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi


Kinkkupiirakan ohje on vissiin ensimmäinen kuvallinen postaukseni. Lihansyöntiajoiltani!


Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Eli haastan Pepin, Tiinan ja Nooran, tapahtumatuottajia en kehtaa haastaa :D


YLEISTÄ:

Milloin perustit blogisi?

 Tämän blogin lokakuussa 2011, sitä ennen mulla oli pari muuta blogia. Pikku-Venla blogitellu, tuitui!


Mistä blogisi nimi tulee?

PMMP:n Koko Show -biisistä, jossa lauletaan "Mitä suli kaikkeen hulinaan, univelkapuuron porinaan" ja päätin varastaa Paulan sanat sitten omaksi, koska tätähän tämä koko blogi on - univelkaisena puperrettua aivomössöä.


Mikä on nimimerkkisi tarina?

No tuota, etunimekseni on ristitty Venla niin ei kai tämä kohta sen enempää selittelyjä tarvitse.. :D



ARKISTO:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi.


Hih, tää on varmaan söötein! :D Tää olikii paljon kivempi ku muistin. Kuvia kesiltä 2011 ja 2012, taustapunasta voi bongata mosh-Venlan, uh!


Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.

Ei tässä kovin olla kommenteissa ryvetty, joten varmaan Pepin "oii olipas cool yllätys löytää oma blogi täältä ♥ toivonmukaan nähdään pian!" -kommentti minu lemppariblogilistan kommenteissa, koska olis kyllä kiva nähdä pian :)


Muutama kuva sinusta vuosien varrelta.

Oivoi!



Hihihihihihi!


Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.

Onko täällä muka jottain ylpeyden aihetta :DD Ööööö no pittää sitten varmaan mainita minun ikuisuuden täällä ollut piparkakkuohje, koska sitä on haettu jostain syystä aivan sairaana!


Postaus, joka oli kuukauden suosituin.



Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.

Vat, ei mikään. Mutta ehkä nuo Animalian haasteet on eniten asiaa.


SEKALAISET:

Oletko tehnyt teemaviikkoa?

Ehen, mutta vois kyllä joskus harkita. Teemaideoita? :-*


Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Hahaha, ei oo! :D Oliskin. Otetaan vastaan!


Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

Äiti omassa blogissaan kirjoitti, että mie oon ollu, nii kai se täytyy uskoa, en kyllä vain itse muista tähän hätään :D Jos vlogitapahtumat lasketaan, niin sitten olen ollut.


TILASTOT:

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

12 638. En oo vielä mitään jättimäistä kohua saanut täällä aikaseks.


Lukijamääräsi tällä hetkellä?

83


Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

27


LUKULUETTELO:

Blogi, jonka postauksia odotat eniten.

Varmaan Tinskin Mustajoutsen on aina odotetuin! :)


Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.

Hih, viimeksi 2012 päivitetty serkkurakkaani All You Need Is Sugar on ensimmäinen, äiteen Лишний человек — Tarpeeton ihminen viimeinen. Perhe on pahin.


Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi

Viimevuoden Shake It! -tapahtumaa (jota olin miekii järjestämässä) jatkavan ryhmän Shake It! -blogiin. Käykää ihmeessä muutkin seuraamassa, mie onneton ainoo lukija ja hyvä tapahtuma sentään tulossa! :)


KUVIA:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.




Ahahahaha apua en kestä! Valkkasin nää nyt kasvoille leviävän hymyni perusteella ja muistojen takia. Ihania hetkiä! :'D



Kiitosaamen!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Animalian haaste: 2

Jatkoa ensimmäiselle osalle.


Kierrän tätä(kin) haastetta hieman, enkä kulje päivää kaupungilla bongaillen. Asun sen verran kaukana kaupungista, etten laiskuuttani ja rahattomuuttani viitsi tehdä sinne reissua parin pinssin takia. Ja olen yrittänyt kaupunkireissuilla ohimennen bongailla eläinoikeusaktivismia, mutta muutamaa tarraa enempää on Jyväskylästä vaikeaa löytää :(

Sen sijaan ajattelin tehdä tästä haasteen kohdasta täysin uudenlaisen: pitää pienen mainoskatkon ja listata viisi mielestäni kivaa netistä tilattavaa aiheeseen liittyvää matskujutskua, joita kannustan tietysti tilaamaan :)



1. Animalian kangaskassi


Tätä ihanaa Animalian kangaskassia olen kuolannut pitkään, mutta rahapulaisena en ole tätä vieläkään tilannut. Kuvan on suunnitellut Pia Wainikainen, materiaali on Reilun kaupan puuvillaa. Nyt kangaskassi on tarjouksessa vain 10 euroa ja sen ostamalla tuet Animalian eläinsuojelutyötä. Kangaskassin saat tilattua täältä!


2. Ilmaista aktivismimatskua


Mm. näitä esitteitä ja tarroja voi tilata 
ilmaiseksi Oikeutta eläimille -kaupasta. Ehkä on sanomattakin selvää, että ideana on levittää niiden mukana tietoa ja kiinnostusta eläinten oikeuksia kohtaan.


3. Millan turkisvastainen pinssi


Tää on aivan älyttömän hellyyttävä ja paras pinssi ever! Milla Paloniemi suunnitellut, tuotto Animalialle :) Sheivauspinssejä 1,50€ täältä!


4. Kasvissyöjän infopaketti


Kuvassa oleva reseptivihkonen on yksi osa Oikeutta eläimille -järjestön Kasvissyöjän infopakettia, jonka saat tuosta linkistä tilattua ilmaiseksi. Taisin tämän paketin joskus tilata ja siellä on ihan hyödyllisiä ja hyviä reseptejä ja paljon tietoa kasvissyönnistä ja eläinten oikeuksista. Suosittelen kaikille kasvissyönnistä kiinnostuneille ja sitä yhtään harkitseville!



5. Tassutellen-sarjakuvakirja

Tässä on niin suloinen kirja, että hih! Jos olet kissan- tai koiranomistaja, tai parhaiten kummankin, suosittelen tätä pientä sarjakuvakirjaa: täältä todella löytyy tuttuja eläinystävien kanssa koettuja tilanteita. Kirjahan on ihanan Milla Paloniemen ja tuotto menee Animalialle. Kirjan saat itsellesi viidellä eurolla taas Animalia shopista!


Ehkä seuraavassa haasteen osuudessa en laiskottele! Pus ♥

tiistai 11. helmikuuta 2014

Animalian haaste: 1

Heippatirallaa!

Joskus viime talvena tais Animalian jäsenkirjeen ja -lehden mukana tulla tämmöinen haaste bloggaajille ja ajattelin tämän nyt pikkuhiljaa toteutella! Haasteen kohdat on kyllä tosiaan niin erilaisia, että ihan yhdessä tai kahdessa viikossa ei tämä kyllä loppuun pääse, mutta yritettään nyt edes vuoden sissään... :D Suosittelen kyllä kaikille tämän haasteen tekemistä! Linkatkaa, jos joku teistä tätä lähtee toteuttamaan, niin tulen kyllä sen toteuttamista seurailemaan! :) Ja tietysti tukekaa kaikki eläinten oikeuksia ja liittykää Animalian jäseniksi!


1. Etsi kaupasta vegaaninen tuote, kuvaa ja kerro mielipiteesi. Jos olet jo vegaani, kokeile jotain uutta. Jos tuntuu että etsintä käy liian hankalaksi, kurkista sivustolle vegaanituotteet.net.
2. Bongaa eläinoikeusaktivisti – kulje avoimin silmin päivä kaupungilla ja koita saada kuva kaikista löytämistäsi eläinoikeusaiheisista kohteista: printtipaidoista, pinsseistä, mainoksista, tarroista ja niin poispäin.
3. Tutustu löytöeläintaloon. Käy rapsuttamassa koditonta kissaa ja kysele yhdistyksen toiminnasta. Osta toimintaa tukeva heijastin tai muu pieni tuote ja esittele kokemuksesi blogissasi. Jos paikkakuntasi löytöeläintalo on liian kaukana tai suljettu vierailijoilta, vietä päivä lemmikin –omasi tai ystävän – kanssa.
4. Käy syömässä ulkona ja tilaa kokonaan vegaaninen annos.
5. Kehittele kolme asukokonaisuutta, joihin ei kuulu ollenkaan turkissomisteita (edes tekoturkista) tai nahkaa. Jos kaipaat lisähaastetta, jätä myös villatuotteet pois.
6. Valitse muutama eläinoikeusaiheinen dokumentti ja vietä elokuvailta. Hyviä ovat esimerkiksi Earthlings ja The Cove, mutta vähemmän itkeskelyä aiheuttanee esimerkiksi hyvin neutraali dokumentti Our daily bread. Kirjoita blogiisi ajatuksista, joita ne herättivät.
7. Kutsu ystäväsi tai perheesi kylään ja tarjoa heille (tai kokatkaa yhdessä) vegaaninen illallinen. Kirjaa blogia varten mieleenpainuvimmat kommentit!
8. Kerro mitä mieltä olet kasvisruokapäivästä kouluissa ja kouluruoan kasvisvaihtoehdoista.
9. Vieraile sivustolla turkistarhatonsuomi.fi ja kirjoita ylös tuntojasi ja ajatelmiasi aiheesta.

10. Vapautavalinnoilla.fi -sivustolta löytyy eläinkokeettoman kosmetiikan lista. Tutustu jonkin valmistajan tuotteeseen ja kerro siitä mielipiteesi.








Oon siis kasvissyöjä, tai siis pescovegetaari/pescetaari (piti netistä luntata, kun olen vain aina mieltänyt itseni kasvissyöjäksi, joka syö kasvisten lisäksi kalaa ja maito- ja kananmunatuotteita ilman mitään suurempaa nimitystä :D), joten jotkut soijatuotteet ovat tulleet tässä tutuksi, mutta valitettavasti joka päivä ei ole hirveesti rahkeita ostella tämmösiä kalliita ylellisyyksiä :( Paketin hinta on n. 4€ ja kyllä tuolla pari ihmistä saa kylläiseksi. No kuitenkin, kokeilin minulle aivan uutta tuotetta, Hälsans Kökin ovo-vegetaarisia soijanugetteja. Sinäänsä vähän haastetta kiersin, etten täysin vegaanista (= täysin ei-eläinperäistä) tuotetta ottanut, vaan se sisälsi kananmunaa, mutta hyväksyttäköön tämä :D



Nugetit mutustelin kasvisnuudeleitten, salaatin ja kermaviilikastikkeen (joka ei tietysti vegaanista ole) kanssa ja ai herrajumala, nuillahan vois vaikka elää ♥ Te jotkut, jotka miellätte soijatuotteet kitkerän tai kumisen makuisiksi ja väitätte, ettette niistä pidä, kokeilkaa näitä. Jos en ois tienny, mitä nugetit sisältää, oisin voinut väittää, että ne on kananugetteja (vaikka en kanaa ole varmaan puoleentoista vuoteen maistanut). Siskokin maistoi yhden ja totesi, että ihan kanalta maistuu. Miten ihmeessä? En tiedä, mutta hyviä olivat! Ja helppohan nuo on valmistaa, kun ei tarvihe, ku lämmittää. Kaikkiaan mielettömän hyvä pikaruokavaihtoehto.



Voisin kyllä vielä pari sanaa sanoo tuosta kasvissyönnistä. Usein erään kaverin suusta kuulee, että kasvissyönti on "heikkoutta" ja "turhaa". Mielipiteensä tietysti kullakin, mutta mä kyllä nään kasvissyönnin enemmänkin vahvuutena kuin heikkoutena. Mulla ainakin oli vaikeeta aluksi keksiä uusia ruokia vanhojen liharuokien tilalle ja sopeutua siihen, ettei ulkona syödessä tai vaikka kaverin ruokapöydässä ole aina omaan ruokavalioon sopivaa safkaa. Välillä ihmettelenkin, että miten tämmönen saamaton shaiba on saanut nuinki ison edistyksen elämässään tehtyä.
Miksi sit tahdoin kasvissyöjäks? Se ajatus kasvoi kasvamistaan päässä. En oikein tiedä, mistä se lähti. Aloin ajatella aijempaa enemmän ruokani alkuperää, enkä ollut valmis tappamaan lautaseni täytteeksi mitään tai ketään. En tahdo ajatella, että syön jonkun viattoman eläimen, jonka henki on riistetty vain minun lautaseni täytteeksi ja sen pienen makunautinnon jälkeen paskannan arvokkaan elämän ulos - kaikki vain minun yhden ruokailuni tähden.
Ehkä aivan ensin alunperin ajatus lähti siitä, kun hain entistä enemmän tietoa siitä, miten minun ruoka kasvatetaan. En sen jälkeen pikkuhiljaa enää ikinä tahtonut yhtään aivan järkyttävissä olosuhteissa kasvatettua eläintä lautaselleni. Aloitin syömällä vain luomulihaa. Kun pääsin lihasta "kokonaan" pois, ratkesin vielä silloin tällöin kanasalaattiin ja söin riistaa. Riista on cool, kun eläin on saanut elää onnellisen elämän ja kuollut (yleensä toivottavasti) nopeasti. Nykyään syön silloin tällöin isäpuolen metsästämää, oman koiran haukkumaa riistaa kohteliaisuuden ja "painostuksen" takia, mutta tunnen kuitenkin sen sisälläni vääräksi, koska en tahtoisi tappaa niitäkään eläimiä taustastaan huolimatta lautaselleni.
Syön myös nykyään kalaa, en kyllä vaan yhtään tiedä, että miksi. Toisaalta noudatan "älä syö mitään, mitä et omin käsin pystyisi tappamaan"-periaatetta, koska kalaa olen jostain syystä voinut aina tappaa. En tiedä, onnistuisiko se enää, kun en kalassa ole pitkään aikaan käynyt. Mutta kuitenkin, en oikeastaan haluaisi syödä kalaakaan, koska ei nekään välttämättä sen paremmissa oloissa elä, riippuu kalasta. Jokut kasvatetaan törkeän huonoissa kala-altaissa, toiset taas kalastetaan yksitellen järvestä ja tapetaan heti. Näin on kyllä lihankin kanssa, joten olen ajanut omat ajatukseni pussiin, enkä oikeasti tahtoisi syödä kalaa. Mietin erittäin usein kalan poisjättämistä, mutta en oo siihen vielä henkisesti valmis. Suuri tavoite on ehkä vielä joskus olla täysin vegaani.
Sain aivan jäätävän pitkän tekstin pelkästä kasvissyönnistä, joten en kyllä lähde nyt vuodattamaan muista eläinoikeusasioista, vaikka mieli tekisi :D Kommentteja ehkä aiheesta herää ja niille on paikka tuolla kommenttilaatikossa. Ja tsemiä kaikille, jotka tätä haastetta lähtee toteuttamaan! :-*

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Diippii shittii


Tänään ollaan käyty rakkaan äitini kanssa monia hyviä keskusteluja, joita haluun jakaa nyt tei kanssa.
Ensimmäinen keskustelu alkoi, kun äitee alkoi kertomaan hänen kurssinsa tehtävästä, jossa piti käsitellä saman tekstin faktaa ja fiktiota. Äiti oli alkanu miettimään, että kun hänen blogitekstit on täyttä faktaa, miksi ne omasta mielestä on jotenkin kuitenkin fiktiota. Tai siis että kun omia kirjoituksia lukee, tulee fiilis, että muut lukijat näkee sut erilaisena kuin mitä oikeesti oot. Ehkä blogiin ei sitten kirjoita ihan kaikee, mitä tekis miel ja mitään arjen yksityiskohtia ei tuu kuvailtua. Tai minen ainakaa kirjota. Oikeestaan en kirjota kyllä blogiin nykyään yhtään mitään. Mutta kai se on ihan okei. Joskus haluisin jakaa koko elämäni täällä kirjottamalla ja joskus taas haluisin poistaa nää kaikki vähät viimesetki tekstit. Eikä näitä edes kukaan lue.
Mutta hei, takas aiheeseen, siis tuohon faktaan ja fiktioon. Kai ihmisellä on joku tarve luoda sellainen nettiminä. Ja jokainen somessa pyörivä sellaisen luo. Toinen juttu on se, miten lähellä todellisuutta se sitten on. Vai onko se nettiminä sitten joku oma sisäinen persoona (nyt menee diipiks)? Kun mä ainakin kirjottaessa tämmöstä pidempää tekstiä päästän kirjottamaan jonkun mun oman sisäisen äänen, enkä välttämättä sitä ulkoista Venlaa, joka laulelee, derppaa ympäriinsä ja vituttaa muita. Ehkä oon vaan vitun skitso :D



Mutta kun järjellä ajatellaan, niin nettiminä on joillakin/useilla sellanen oma persoona, joka ehkä haluaa olla. Kovin monet ei ehkä jaa itsestään mahdollisimman noloja ja huonoista kuvakulmista otettuja kuvia tai kirjota päivityksiä, joissa kertoo paskansa koostumuksesta (okei näitäkin löytyy) koska (melkein) jokainenhan meistä haluaa näyttää hyvältä tai edes jotenkin siedettävältä julkisesti. Okei tässä päästiinkin tän pohdinnan loppuun. Mutta se, miksi oma kirjoitus näyttää jotenkin ehkä kuitenkin fiktiiviseltä, vaikka kuinka faktaa oikeasti olisikin: mistä se johtuu? Tai siis nyt puhutaan blogeista, joiden tarkoitus on tuoda se oikea elämä esiin eikä kaunistella mitään. Onko se epäkohta se mahdollisimman paljon todellisuutta oleva nettiminä? Mutta jos se on niin lähellä todellisuutta kuin vain pystyy olemaan, mikä sitten mättää? Näkeekö itse itsensä eri tavalla? Minä ajattelisin asian ehkä niin, että jokainen on itsensä kanssa tekemisissä koko ajan ja luo koko ajan omaa omakuvaa, eikä sitä sellaista omakuvaa vaan voi suoltaa nettiin niiku jotain kiertoviestiä. Kun ei sitä aina itsekään ole sujut omakuvansa kanssa. Ehkä se kaikki vaan johtuu siitä.



Nyt minä en sitten sitä toista hyvää keskustelua enää muistakaan. Enkä yhtään tiedä, miksi mä tämmöstä paskaa tänne ees kirjotan. Ehkä joku voi ottaa siihen kantaa? :D Tai sitten mä vaan yritin keksiä taas tekosyyn tehä jotai muuta, ku lukee fysiikkaa. Ai niin, se tekosyyhän se toinen keskustelu olikin. Mut nyt tässä kirjoittaessa päätin, että taidan lukee yhen kirjan asiaan liittyen ennen ku kirjotan aiheesta mittään.

Btw, hiukset lyheni. Ja mun voimat on loppu. Ja oon todistettavasti hullu. Ja toivottakaa onnea, teen huomenna 3/3 musiikkitutkinnon loppuun ja saan sen perusteella mun 11 vuoden opinnoista päättöarvosanan.


Pusuja !

maanantai 6. tammikuuta 2014

Korvakäytävään juuttuu, unessakin vielä toistuu

On mussa kyllä varmaan semisti masokistin vikaa, koska lähtötilannehan oli se, että vituttaa aivan saatanasti. Sitten tässä välissä muokkasin kuvia miljoonalla eri kuvankäsittelyohjelmalla, joita opettelin samalla käyttämään, eikä mikään kuva onnistunu ei perkele sitte mitenkään, tähän meni siis varmaan viis tuntia. Ja lopputuloksena on multimaalinen-anaalinen vitutus ja mielessä pyörii vaan, et minkä helvetin takia mä käytin tämmöseen paskaan niin monta tuntia elämästäni :DDD Joo, siis tosiaan muokkasin blogin ulkoasun (oikeestaan aika päin helvettiä)! Tai siis nimen ja osotteen ja ulkoasun, oikeestaan kaiken. Blogin nimi on tällä kertaa lähempänä totuutta. Enemmän tämä univelkahöpötystä on, kuin satakielien lirkutusta. Banneristaki tuli niin psykedeelinen ja kaiken raivon huipentuessa hutastu, että toivottavasti multa ei lukijat katoo mun naamasta saatujen painajaisten ja traumojen takia :D

Ei tällä kirjotuksella pitäny olla sen enempää seksuaalista merkitystä, päätinpähän vain ilmoittaa, että elossa ollaan vielä ja blogi on päivittänyt asunsa. Oloni on erittäin sekava ja pää räjähtää, yrittäkää ymmärtää, pus :D




sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Teen sulle temput ja paskannan porealtaaseen



Jotai iloisempaa eloa tuodaksen tänne tein Annien haasteen :) Semi leveä hymy nous kasvoille tuota haastetta lukiessa, koska ite oisin heittäny tosi monia ihan täysin samoja kysymyksiä haastetta eteenpäin laittaessa seuraaville!
Ps. Keväällä luvassa erään suurempiurakkaisemman haasteen toteuttaminen ;)

1. Voitat lotossa. Mihin/kenelle tekisit hyväntekeväisyys lahjoituksen jos olisi pakko?
Animalialle.

2. Paras jouluruoka?
Lanttulaatikko!

3. Kolme asiaa joka sinua ärsyttää ihmiskunnassa yli kaiken. 
Tää on kyllä aivan hirmusen vaikea. Koko ihmiskunta kyllä itsessään. Sotiminen, syrjintä, eläinrääkkäys?

4. Mitä ostit viime kauppareissullasi?
En kyllä muista yhtään! Mehua vissiinnii?

5. Mitä teet yksin kotona, kun kukaan ei ole näkemässä?
Vetelen omia aarioitani koko keuhkojen täydeltä niin, että talo vähintään raikaa!

6. Kuunteletko yhtyettä/artistia, jota kukaan ei ikinä uskoisi sinun kuuntelevan? 
Montaakii! Tai lukijat ei varmaan niinkään ihmettele, koska just näitä kaikkia kyseisiä bändejä käytän hirmusesti otsikoissa. Mutta mm. Juju, Jenni Vartiainen, PMMP, Scandinavian Music Group.

7. Suosikki asusteesi?
Varmaan minu rakas kirpparilöytö, nelirivinen niittivyö. "Asu" saa ihan uuden elämän, kun sen lisää!

8. Kahvi, kaakao vai tee?
Viimeaikoin oon kitannu teetä varmaan eniten. Riippuu ihan täysin fiiliksestä.

9. Mitä toivoit joululahjaksi?
Pinkkejä kodin juttuja, yöhousuja ja termoskahvikuppia.

10. Oletko taikauskoinen?
Enpä oikeestaan, tai mihinkää horoskooppeihin tms en usko. Mut yliluonnollisiin juttuihin kyllä.

11. Paras koskaan näkemäsi keikka?
En pysty vastaa, niitä on ihan liikaa! :D



Haastan kaikki viimeaikoina hiljaiseloa pitäneet blogit! Ja erityisesti haasteen heitän Maijalle, Tuurille ja kultsille, koska hei blogitekstei oon viimeiaikoin kaivannu :)


1. Oletko tänä vuonna tehnyt/teetkö yhtään joululahjaa itse? Mitä?
2. Piirteletkö sormella huurtuneisiin lasipintoihin? Mitä yleensä piirrät?
3. Oletko tyytyväinen omaan nimikirjoitukseesi?
4. Mitä mieltä olet Vain Elämää:stä?
5. Haluaisitko muuttaa ruokavaliotasi jotenkin?
6. Oletko koukussa johonkin peliin?
7. Kuunteletko musiikkia kaseteilta?
8. Mistä yleensä ostat vaatteesi?
9. Säästätkö kauppakuitteja?
10. Jos käytät meikkiä, millä poistat ne naamasta?
11. Onko ananas käpy?

torstai 12. joulukuuta 2013

En tahdo koskaan enää riidellä

Joskus vaan on sellasia viikkoja, jotka vois vaan skipata. Semmosia, jolloin ei tunne itseään, ei sitten ollenkaan. Ei edes edellisen päivän omia päiväkirjamerkintöjä. Semmosia, kun vois tehdä mitä vaan, ettei hajoais kenenkään silmien alla. Semmosia, jolloin itse tiedät aiheuttanees kaiken pahan olos. Semmosia, kun lupaat itsellesi tehdä enemmän kuin voit. Semmoisia, kun et jaksa sen kaiken takia tehdä sitä vähääkään, edes niitä perusasioita. Ja kun teet, se ei tuota tulosta. Semmosia, jollon joku tietämätön syö ne kaikki viimeisetkin. Semmosia, kun ei voi edes lohduttautua sillä, että huominen olisi parempi. Semmosia viikkoja ei kestä montaa putkeen.







Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Mitä muuta on tarjolla
En osaa arvailla, voi jos heräisit sattumalta








Oon kuitenki väkertäny joululahjasieppareita ja viettäny meditaatiohetkiä itteni kanssa iltasin. Ja ostanu kaikki joululahjat, oon niin ilonen siitä. Tänä vuonna oikeesti panostin niihin. Huone käryää niin, ettei täällä muut viiti olla. Ai täh, eikö tää mustikka-kirsikka-vanilja-piparkakku-karpalo -tuoksukynttiläyhdistelmä ookaan hyvä? Huomasin, miten selvästi hiuksista saa luettua elämäntilannetta ja mielialoja. Lopulta aika kasvattavaa tämmönen paska-angsti.