tiistai 11. joulukuuta 2012

Aion seota maailman valoihin, antautua romantiikan pauloihin



Niiku edellisessä kirjotuksessa mainihin, Venluskasta on viime aikoina menny 110% meidän nuorisovaltuuston järjestämiin "Linnan juhliin", joissa meikäläinen ja ystäväiseni Sanni projektipäälliköitiin. Siinä määri en oikee osannu hommaani, että tehtävien jakamisesta huolimatta hommat ei ihan toiminut niinku piti ja jotkut vastuut luisu väärien ihmisten niskaan. Mm. meikäläiselle valu aika liian suuri osa kaikenmaailman tehtävistä ja vastuista ja pää ei vaan meinannu aina kestää ja aika riittää. Kahteen viimeseen viikkoon en nukkunu yli seittemää tuntia yhtenäkää yönä ja kahtena viimesenä päivänä en ees kerenny syömään yli vuorokauteen. Henkilökohtasiin hommiin ois kuulunu kokeisiin lukeminen ja musiikkiopistoon panostaminen, mutta valihin ton prokkiksen ja käytin koulutuntejaki iha reilulla kädellä niihin, se näkkyyki sit joulutokarissa kutosina, mutta onha tässä vielä aikaa nostaa.

Ihan mieletön porukka meillä kuitenki loppuje lopuks oli tekemässä. Pohja/paperityöt oli raskaimmat ja stressaavimmat, mut niistä selvittiin. Viimenen ilta ja seuraava päivä oli kuitenki mielenkiintosia, koska kaikki tapahtu käytännössä: Joka suuntaan juostiin, kakkuja leivottiin koulun hälytyksien päällemenoon saakka, tavaroita roudattiin oikeesti niska limassa, puheluita soiteltiin mielettömästi: kaikki oikeesti tapahtuu nyt! Tunteet repes ihan joka suuntaan: jäätävää vihaa ja turhautuneisuutta ja nyrkit heilu (hupsista :D), suunnatonta rakkautta ja iloa, kun oma rakkaani bändeineen ajaa pihaan ja juoksen maailmanennätysvauhtia viittä kokoa liian isoilla kengillä vastaan ja kaikkia muita tunteita siltä väliltä. Ihan mieletön fiilis.





Kaikki työ kuitenki palkittiin paremmin, ku kukaan osas ees oottaa! Jos joku teistä on joskus vahingossa sattunut eksymään Uuraisille, tietää, että täällä ei todellakaan ikinä tapahdu mitään! Suurimmat haloot täällä on ollu '08 Katri Ylander toripäivillä ja pari vuotta sitten Markku Laamanen samaisessa tapahtumassa. Kerran kesässä tänne eksyy jäätävässä jurrissa olevaa ralliporukkaa yhdeks iltapäiväks ja muuta täällä ei sitte ikinä tapahukaa, ku ihmiset viettää päivänsä kytäten naapureita ikkunan raosta ja perjantaina rohkeimmat poikkee paikalliseen.
No kuitenkin, tää tapahtuma sai ihan mielettömästi kehuja joka suunnasta. "Voiko Uuraisilla oikeesti olla näin hyvät pirskeet!? Tätä lisää!"




"Ja toivotamme kaikki tervetulleiksi.." joo mihi nyt puheitten käsikirjotuksia tarvihtoo, ku voi keksiä omasta päästä samalla ku puhuu ja mokata koko homman sitte suoraa reilulla kädellä! : D



Ensimmäinen tunti oli teemaan sopien tervetulokättelyä, valssia ja humppaa, kakkukahvia ja rupattelua.


Sitten varmasti koko tapahtumassa hetki, jota eniten odotin: rakkaani bändi! :3 ♥ Siis herrajumala, nää jätkät ihan oikeesti osaa soittaa ja helvetin hyvin! "Saanko esitellä Kirkkonummelaisen pop-punk -bändin, jonka nimeä en osaa minä eikä kukaan muukaan lausua: Upon Disposable!"







Lainassa olleen rumpusetin bassorumpu kyllä traagisesti hajos kesken keikan, mutta ei se mittään, jesaria kehiin ja soitto jatkuu :D Mutta aaah, kuten arvata saatoin, bändi sai helkkaristi hyvää palautetta ja uusia faneja tiält korven perseestäki. Meow, vähintäänki mielettömän ylpee tyttöystävä! :'3 ♥

Rakastan :') ♥ !

Toisena esiintyjänä oli meihin itse yhteyttä ottanut Pohjanmaalanen räppäri, KiD1, josta itseasias mulle ei kovi hyvä maku jääny. Meinaan hän tuli keikalle vähän silleen "tässä tulee iso stara, voi perkele mihi kälyselle lavalle täs on jouduttu, no en salee syö teidän kämäsiä makkaraperunoita, mehä viritetään meidän kamoi lavalle nii pitkää, ku ikinä tahotaan"-meiningillä. Hänelle myö isoin raha maksettiin ja herra vielä kehtas pyytää ties mitä takahuoneeseen sen lisäks, että joo terve, eipä oo ainakaa minu juhlii enää kertaakaa asiaa.

Tässä välissä meikäläine pomppaski vähä aikasemmi lavalle "spiikkaamaa bändiä lavalle", mutta herra taustadj ei ollukaa valmis, ni päädyinki selittämään jotain ihan täyttä turhaa kuraa muutamaks minuutiks. No eipä tuo mittää : D




KiD1 kuitenki miellytti yleisöö iha suuresti. (Se ois puuttunuki, et keikka ois ollu umpipaska, huh!)




Yks toinenki esiintyjistä oli lähempi tuttu, nimittäin H3Q3, beatboxari, jonka kanssa vietettiin ekat pari ala-astevuotta ja sen jälkee ollaan facebookitettu ja aika tosi harvoin miittailtu. Hän muutti tossa jonkusen aikaa sitten kaiken lisäks Ivaloon, nii ei tosiaan varsinkaa nyt mitenkää liian usein nähä :D Oli helkkarin jees nähä pitkäst aikaa!
Mutta joo, H3Q3 kokeili onneesa vuos sitten Talentissa ja pääs karsintoihinki. Jätkä ei oikeesti oo todellakaan paska beatboxaaja!



Yhteislauluna (okei, siis Juibe & Atte -lauluna :DD) kuultiin We Will Rock You ja muita vastaavia, sai tos kyl saakeli ihastella, ku toine oikeest osaa!


Sitte vissiin illan "kohokohdaks" tarkotettu ja yhteen otteeseen peruttu homma: dj. Nyt voin ihan yleisesti kertoa ja kuuluttaa kaikille, että Dj Michael Fandi on myös ihminen, jota minä en edes harkitse palkkaavani enää kertaakaan yhtään mihinkään! Hänen kanssa nimittäin sovittiin, että hän tekee kahden tunnin keikan ja pelin säännöt oli harvinaisen selvät, mutta sitten herra päättääkin viikkoa enne tapahtumaa ilmoittaa, että hänpäs ei tahdokaan tulla, koska hänellä on toinen keikka Jyväskylässä (naapurikaupungissa) samana päivänä ja vielä kehtasi kysyä, että mites, käviskö joku toinen päivä. Voi herrajumala, kiitos ihan hirveesti. Siinä sitten, ku pitäs jo käytännön asioita ruveta tekemään niin "pääesiintyjä" ilmoittaa, ettei olekaan tulossa. Lähe siinä sitten ettimään tarkkaan määrätyillä budjeteilla dj:tä viikon varoitusajalla. Onneksi meillä kuitenkin on nuoriso-ohjaajamme Marjo ♥, joka pelastaa tilanteen ja pystyimme palkkaamaan hänen entisen naapurinsa, dj:n keikkoja tekevän Peken.







Välillä heräs kysymys, et kui monta ihmistä lavalle mahtuukaan tanssimaan Gangnam Style:a, perhana ku siitä ei oo kuvia ainakaa minul :D


Tosiaan kaikki meni oikeestaan paremmin, ku hyvin ja ainaki toivottavasti kaikille jäi iha hyvä fiilis (8 Porukkaa ois saanu olla enemmän, mut mitäpä näi pieneltä oikeestaa voi oottaa. Kiitos oikeesti kaikille, jotka oli tavalla tai toisella mukana tässä (jos nyt joku heistä sattuu tätä lukemaan)!
Mutta jes, tästä on hyvä lähtee pikkuhiljaa rauhottuu ja vaikka yrittää löytää omaa sisäistä jouluhössöttäjää.

2 kommenttia:

  1. Meinasinkin lähettää viestiä ja kysyä, miten teidän itsenäisyyspäivän bileet edistyi, mutta ei tarvinnutkaan :D

    Witsi, mikä meininki! Yksi kuva tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Sulla on muuten aika stydit kengät :)

    Soittiko Upon Disposable btw omia biisejään vai jotakin covereita vai kenties molempia? :3 Noiden kuvien (ulkonäön) ja muutaman YouTube-stalkkauksen perusteella sait Venla yhden kilpailijan lisää... x)

    Saiko tämä tapahtuma muuten paljon huomiota paikallisessa mediassa, "Uuraisilla kun ei todellakaan ikinä tapahdu mitään"?

    Rauhaisaa joulun aikaa! Keep on rockin'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia! :3 ♥

      Nuo kengät on kyllä saanu multa suurta rakkautta, vaikka niitten kanssa yli parin tunnin eläminen onki aika jäätävää helvettiä jaloille :--D

      Upon Disposable soitti jotakuinki 50-50 omia ja covereita. Coverein mm. Green Daytä, The Whota, Ramonesia ymym... Hahaa! 8'D Kerpele, minu rakasta et vie, mur! >8D

      Itseasiassa saatiin yks keskiaukeaman juttu! 8)

      Kiitos, samoin itsellesi, hyvää ja rauhallista joulua, keep on fuckin' rockin'!

      Poista