Diippii shittii

Tänään ollaan käyty rakkaan äitini kanssa monia hyviä keskusteluja, joita haluun jakaa nyt tei kanssa.
Ensimmäinen keskustelu alkoi, kun äitee alkoi kertomaan hänen kurssinsa tehtävästä, jossa piti käsitellä saman tekstin faktaa ja fiktiota. Äiti oli alkanu miettimään, että kun hänen blogitekstit on täyttä faktaa, miksi ne omasta mielestä on jotenkin kuitenkin fiktiota. Tai siis että kun omia kirjoituksia lukee, tulee fiilis, että muut lukijat näkee sut erilaisena kuin mitä oikeesti oot. Ehkä blogiin ei sitten kirjoita ihan kaikee, mitä tekis miel ja mitään arjen yksityiskohtia ei tuu kuvailtua. Tai minen ainakaa kirjota. Oikeestaan en kirjota kyllä blogiin nykyään yhtään mitään. Mutta kai se on ihan okei. Joskus haluisin jakaa koko elämäni täällä kirjottamalla ja joskus taas haluisin poistaa nää kaikki vähät viimesetki tekstit. Eikä näitä edes kukaan lue.
Mutta hei, takas aiheeseen, siis tuohon faktaan ja fiktioon. Kai ihmisellä on joku tarve luoda sellainen nettiminä. Ja jokainen somessa pyörivä sellaisen luo. Toinen juttu on se, miten lähellä todellisuutta se sitten on. Vai onko se nettiminä sitten joku oma sisäinen persoona (nyt menee diipiks)? Kun mä ainakin kirjottaessa tämmöstä pidempää tekstiä päästän kirjottamaan jonkun mun oman sisäisen äänen, enkä välttämättä sitä ulkoista Venlaa, joka laulelee, derppaa ympäriinsä ja vituttaa muita. Ehkä oon vaan vitun skitso :D

Mutta kun järjellä ajatellaan, niin nettiminä on joillakin/useilla sellanen oma persoona, joka ehkä haluaa olla. Kovin monet ei ehkä jaa itsestään mahdollisimman noloja ja huonoista kuvakulmista otettuja kuvia tai kirjota päivityksiä, joissa kertoo paskansa koostumuksesta (okei näitäkin löytyy) koska (melkein) jokainenhan meistä haluaa näyttää hyvältä tai edes jotenkin siedettävältä julkisesti. Okei tässä päästiinkin tän pohdinnan loppuun. Mutta se, miksi oma kirjoitus näyttää jotenkin ehkä kuitenkin fiktiiviseltä, vaikka kuinka faktaa oikeasti olisikin: mistä se johtuu? Tai siis nyt puhutaan blogeista, joiden tarkoitus on tuoda se oikea elämä esiin eikä kaunistella mitään. Onko se epäkohta se mahdollisimman paljon todellisuutta oleva nettiminä? Mutta jos se on niin lähellä todellisuutta kuin vain pystyy olemaan, mikä sitten mättää? Näkeekö itse itsensä eri tavalla? Minä ajattelisin asian ehkä niin, että jokainen on itsensä kanssa tekemisissä koko ajan ja luo koko ajan omaa omakuvaa, eikä sitä sellaista omakuvaa vaan voi suoltaa nettiin niiku jotain kiertoviestiä. Kun ei sitä aina itsekään ole sujut omakuvansa kanssa. Ehkä se kaikki vaan johtuu siitä.

Nyt minä en sitten sitä toista hyvää keskustelua enää muistakaan. Enkä yhtään tiedä, miksi mä tämmöstä paskaa tänne ees kirjotan. Ehkä joku voi ottaa siihen kantaa? :D Tai sitten mä vaan yritin keksiä taas tekosyyn tehä jotai muuta, ku lukee fysiikkaa. Ai niin, se tekosyyhän se toinen keskustelu olikin. Mut nyt tässä kirjoittaessa päätin, että taidan lukee yhen kirjan asiaan liittyen ennen ku kirjotan aiheesta mittään.

Btw, hiukset lyheni. Ja mun voimat on loppu. Ja oon todistettavasti hullu. Ja toivottakaa onnea, teen huomenna 3/3 musiikkitutkinnon loppuun ja saan sen perusteella mun 11 vuoden opinnoista päättöarvosanan.


Pusuja !