tiistai 25. kesäkuuta 2013

Sitten pastori tukehtui öylättiin ja kohtapa kirstua höylättiin




9.6. meikäläinenki päästettiin ripille. Ensimmäine kesäloman viikko meni riparilla maanantaista perjantaihin ja sunnuntaina olikii jo konfirmaatio.


Oon tosi huomaamaton ja sulaudun joukkoon kuin kameleontti.

Ripari oli ihan mukavaisa, porukka oli ihana ja koko leiri muutenki oli tosi rento. Olin varmaan ainoo, jota oppitunnit oikeesti kiinnosti, kelatkaa, joukon pahin ateisti! Mutta juu, viikon aikana lauleltiin kurkut käheiks, tutkittiin raamattua ja torstaina piettiin leirihäät. Pääsin leipomaan kakkua ja olin saatananpalvojabestman. Pastori vielä yllytti kirjottamaan otsaan "100 NISTI". Hitto, ku minen ite omista niist tilanteista yhtään kuvaa!




Mutta juu, sinne meni rippileiri, nyt rippijuhliin. Vieraita vieraskirjan mukaan oli 38, pistin vähän isolleen, kun kerrankin sain. Sekä isän että äidin puolen suvun läheisimmät ihmiset, parit naapurit ja ystäviä. Ylläällä kuvassa on tapahtumassa minun yks paras rippilahja: minu rakkaani soitti häne omatekemän "mun biisin" minulle ♥ 


Tässä kuvassa sitten leikataan _rippi_kakkua.

Oli saarnansa nyt monipuolista, heitti vitsejä saarnastuolista. Lauloi jenkan ja löysäsi kaulusta, Jeesus hurrasi alttaritaulusta.

Minu akkoja! ♥

Minu akkoja! ♥ #2

Kukaan tullut ei Jeesusta saatille, vettä pitkin hän tallusti paatille.



Minu perhe! Sisko muuten puuttuu, hupsheijaa. Meistä ei saatu yhtään hyvää kuvaa, yyh. Mutta häntä tuuraa tässä kuvassa kultani kanssa oikeella ylhäällä tanssahteleva Teemu.

Viisi leipää - ja kahdesta turskasta hän siunasi särvintä hurskasta.






Kävi leimahdus pastorin aivoista: "Miksi saarnata helvetin vaivoista? Turha kirkon on kätkeä kilpeen pää! Evankeliumi vois olla hilpeempää!"



12 kommenttia:

  1. Onnee ripille pääsyn johosta! :))

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Venla!! Nauroin ihan kippurassa tolle 100 nistille. :;DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitooos! :D äläpä vaan, mä aattelin viel, et minut varmaa potkitaan vielä viimesenä iltana riparilta tai jotai, mut toine vaa vielä yllyttää :DD

      Poista
  3. Uuhh me like ur hair. Me like ur style very much.

    Ei mulla muuta.

    bye :D

    VastaaPoista
  4. HAHAHAHHA, kik XDDDDdd nauroin niin jumalattoman paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. älä vaan :DDDDD voi helvetin kik nyt oikeesti... :----D

      Poista
  5. Eikä... Juuri kun luulin, ettei tollasta tapahdu kuin elokuvissa :D Paljon onnee sulle! Ja muuten ihmeellistä miten sä aina onnistut kuvissa: toi vika ruusujutska on aivan loistava! x) *kadekadekade*

    Ps. Tosi hyvän biisin valkkasit, se kertoo aika paljon tosiasioita (kirkon) toiminnasta Suomessa; liperi kuristaa kaulaa ja sitten mietitään, miksei tuu jengiä :D
    R.I.P. Pauli Matti Juhani Leskinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, miks mie oon unohtanu vastaa kaikkii siun kommentteihiiiiii, ei oo kivaa! :D Ja kiitos hirmuisesti kehuista! Jaja totta, sais kirkko olla semisti uudistunu muun kehityksen mukana, porukkakii pysys varmaa paremmin kirkossa.

      Poista