tiistai 17. tammikuuta 2012

Egypti: päivä 2


Toinen päivä nous iloisasti ja oi että, mite onnelliselta ihmisestä tuntuu, ku aurinko paistaa kasvoihi ja herää hotellin lakanoista kahvin tuoksuun, avaa metrin päässä olevan parvekkeen oven ja näkee, mite takapihalla tillustaa kameleita : DD


Toka päivä pyhitettiin rannalla löhöilylle, vaikka kuinka sitä vastaan olinkin ja yritin pitkittää sinne menoa kiertämällä Village Roadin kauppoja ainoana turistina, kun koko muu turistikansa oli rynnänny rannalle jo kello ykstoista ottamaan sen iki-ihanan rusketuksensa, jota Suomessa esittelevät työkavereilleen kovasti lesoillen seuraavat kolme viikkoa loman jälkeen. Joten, koska ainoita koko kadulla oltiin, myyjien kimppuunhyökkäämisprosentti oli moninkertainen. Päästin suustani yhen tatskakaupan kohalla, et "JES, ei yhtää myyjää, taidan käydä vähä tsekkaa ikkunaa" ja Arto tais ottaa aikaa ja pääs kahen sekunnin kohalle, kun äijä jo tuli esittelemään valikoimaansa : D


Tien yks osa. Puskien jälkee kauppoja.




Ai kato, Egyptin natsisiwa !
Mun kaupungillaoloaikaa pitkitti vielä onneks se, että pyyhkeet jäi hotelliin ja laitettiin Arto hakemaan niitä, kun itse hierottiin tuttavuutta parin hajuvesi-koru-säläkauppiaan kanssa, jolla sattui olemaan jumalattoman suloisia kissoja ja toinen myyjistä jumalattoman mukava, jolta lahjaks tarttui parikin helyä. Äijä ite ei kyllä arkaillu ottaa lahjoja vastaa vaa päinvastoin repi jotakuinki hullun kiilto silmässä multa niittikoruja ranteesta, yhen sai pitää. Ite kävin vielä sen äijän kanssa heidä kaupassa sisällä asti, missä hän esitteli mulle aloe vera-voiteen, josta sain tottakai voitelun jalkoihin, käsiin, kasvoihin, hiuksiin ja selkään enemmän tai vähemmän taka-ajatuksin. Kuitenkin hengissä sieltä selvisin, enkä joutunut edes sen enempää ahdistellummaksi, wii!

Sen jälkee lähettiin viettää sitä oikeeta suomalaisten turistielämää rannalle, perkele ! Joo ei, maailman tylsin tapa viettää lomaa.

Turistiranta Old Wic's, pyhpah.

Tuorepuristettu mangomehu, aaah.


Sieltä karvakämmeneltä tosiaan tarttu mukaan onnen silmä mikälie ja helvetin siisti tähtikoru, YEAH ! (8

Tuorepuristettu appelsiinimehu, joka oli melkeen ainoa tavote koko reissulta, wii : D


Mutta illalla alkoki iha erillaine meno !

En tiiä, et kenen erittäin viisas älynväläys on, että lentokoneen laskeutumisesta Egyptiin on tasan 48 tuntia aikaa käydä viinaa ja muuta mukavaa tax-freestä ja sen jälkeen se touhu on kiellettyä ja kaupat on heille kiinni? Ei oikeesti, onks siinä joku järki : D No kaipa siinä sitte on, mut en oo tarpeeks asiaan perehtyny.
Joo kuitenki tästä johtue käytiin sitte vierailemassa Jack Daniel'sejen luona ja siitä suunnattiinki syömään paikalliseen Hard Rock Caféseen, wiiii ! Mut siinä matkan varrella tosiaa poikettiin taas tapojen mukaan parin karvakämmenen kauppaan ja pääsinki sitte putiikin mainosmalliks parin hajuveden oston jälkeen : D Ja mikä parasta, näitä kuvia ei koskaan ees lähetetty koko äijälle, koska sähköpostiosote jäi saamatta, HA. Toi ukko oli kyllä ehkä kaikista äijistä yks ällöttävin, niin karmee niljake, ku voi ihmine olla :'''D Anteeks tälle äijälle, jos joskus lukee tän, mutta iha totta, en tykkää liiasta lähentelystä, joka näkyy kuvissa kyllä aika helvetin selvästi : DD Harkihin kaks kertaa, et laitanko näitä, mut laitoin nyt kuitenki yhen. Jos joku osaa lukea mun katsetta jostain syvältä sismmästäni, tietää, että kohta oisin varmaa murjassu äijää turpaan.




       
Mut sitte asiaa... 8)

Tässä kuvassa mulla oli joku ilmeilyprosessi, joka nyt ei oikeen onnistunut.





Haa, tarjoilijoita!

Mutta koska Hard Rock on aina Hard Rock, sisustus täytyy olla sen mukaista ja sieltäpä bongasin yhden elämäni mullistavan löydön ♥___♥


Wiiii, nyt voin varmaa sanoo, et oon soittanu Nikki Sixxin bassoo, ku sitä siinä rämpyttelin : DD
Siitä sitte vielä parin lompakon hävittämiskriisin jälkeen suunnattii mahat pinkeinä hotelliin nukkumaan n. kaks tuntia, koska seuraavaks päiväks oltii varattu Finnmatkojen retki Kairoon tsiigaa pyramideja, muumioita ja papyrustehdasta, wuhuu 8D


7 kommenttia:

  1. Eiiih olen kateellinen, vitsi miten hienoo ois saanu koskee Nikkin bassoo :DD

    VastaaPoista
  2. Heidi: Hahhaha olin koko loppuillan ihan pilvissä : DD

    VastaaPoista
  3. ihanat nää sun vaatteet ja ahh nikkin basso, vittu mä olen nyt kade ! :D

    VastaaPoista
  4. eka olin ihan superkateellinen, että olit päässy ees tuommoiselle mahtavalle lomalle, mutta kun tajusin toisiksvipan kuvan kuvatekstin oikeen tosissaan, olin kuolla kateudesta. Saaoin muuttaa väriäni hieman vihreäksi.. :( TUUN HINKKAA SUN KÄSIÄ ::D

    VastaaPoista
  5. Uuu jees blogi, jäin seuraamaan ! Rokkiblogit kunniaan, ihanaa et löytyy viel persoonallisii ihmisii :D

    VastaaPoista
  6. OneInAMillion: hahhahaa, tule hinkkaa :---D ;D

    Em: Oo thanks ! :D Hei iha samat sanat sulle, aivan ihana blogi sulla ! :D

    VastaaPoista