lauantai 2. toukokuuta 2015

Tampereen vappumielenosoitus minun silmin

Turisin eilen hieman toissapäiväisestä, mutta nettiprobleemien takia julkaisin tämän vasta nyt. Rakastakaa ja vihatkaa! :)




Selailin tuossa aamupalapöydässä roskamedioiden juttuja eilisestä Tampereen anarkistimielenosoituksesta, johon osallistuin, ja ajattelin, että nyt olisi aika herättää blogia eloon aiheen tiimoilta. Harvinaista kyllä, en pahemmin provosoitunut kyseisistä kirjoituksista, enemmän tunsin vain myötähäpeää elämämkoululaisten kommentteja kohtaan, joita oli artikkeleiden perään ilmestynyt kuin sieniä sateella. Nyt on kuitenkin meikäläisen vuoro avata omia aivopierumössöjäni asiasta.

Minun ei ollut ensin edes tarkoitus osallistua kyseiseen kulkueeseen ollenkaan, koska itsenäisyyspäivän perseilyt kalvoivat edelleen mieltä. Kyseisessä mielenosoituksessa jotkut pellethän menivät siis pilaamaan anarkistien mainetta rikkomalla mitä typerimpiä paikkoja ja riehumalla kuin idiootit. Poikaystävänikin pääsi Maijan kyytiin vain siksi, että hänellä oli ystävälleen kuuluva keppi kädessään, kun hän oli auttamassa ystäväänsä pippurisumutteen kynsistä. Pelkäsin, että vappumielenosoituksesta olisi tullut samanlainen perseilymarssi ja pippurisumutesota, ja ilman syytä poliisin käsiin joutuminen ei houkuttanut varsinkaan näin alaikäisenä sossumerkintöjen ja muiden pelossa. Sovimmekin rakkaani kanssa, että jos joku alkaa pelleilemään, lähdemme samantien pois. Idioottien päätöntä toimintaa emme kannata kumpikaan emmekä halua osallistua sellaiseen millään tavalla.

Kaikesta huolimatta osallistuin marssiin ja olen siihen tyytyväinen. Mukana oli uutisten mukaan n. 120 ihmistä, joista lähes kaikki käyttäytyivät erittäin hyvin. Kulkueeseen kuului mahtava rumpuryhmä, jonka soittoa oli oikeasti mukava kuunnella. He olivat treenanneet kuvionsa hyvin ihanan kapellimestarinsa johdolla. Heidän takia tanssinkin suurimman osan marssista.

Marssi alkoi Koskipuistosta, jossa kuuntelimme muutaman rumpukappaleen ennen itse liikkeellelähtöä. Sen jälkeen ryhmittäydyimme ja lähdimme marssimaan pitkin Hämeenkatua monien Maijojen ja rynnäkköpoliisijoukkojen saattelemana. Nauratti hieman, kuinka paljon virkavalta käytti resursseja anarkistien vahtimiseen. En ole oikein vieläkään päässyt täysin perille siitä, olivatko rynnäkköpoliisit suojelemassa minua vai vahtimassa jokaista liikettäni peläten, että olen vaaraksi heille. Jotenkin huvittavaa, että poliisi oli suojautunut rynnäkkövarustein, kun "vastapuolella" oli meikäläinen, puolitoistametrinen, iloisesti tanssiva pikkutyttö.

Kulkueen aikana ainoat poliisinvastaiset liikkeet olivat muutama kananmuna, jotka lensivät joidenkin virkavaltaan ja yhteiskuntaan erittäin turhautuneiden käsistä päin paria poliisiautoa. En usko, että kyseisille autoille tai niiden kuskeille jäi elinikäisiä traumoja tapahtuneesta. Poliisin puolelta taas näin sivusilmällä erään tökerön tapauksen, jossa mielenosoittaja yritti pysyä massan mukana ja kiilautui Maijan kylkeen, josta poliisit vetivät herneet nenäänsä, kaasuttivat jotenkin yhtäkkiä ja meinasivat jättää kyseisen mielenosoittajan alleen. En sano, että tapaus olisi mennyt täysin näin, koska en nähnyt tilannetta kokonaan, mutta minun silmiini tilanne näytti tältä.

Marssi siis onnistui kokonaisuudessaan rauhallisesti ja mieluisasti. Me mielenosoittajat saimme asiamme esille ja poliisit pysyivät melko tyytyväisinä. Kulkue ajautui lopulta Rongankadulle, johon se myös leiriytyi ja alkoi pystyttämään luvassa olleille bändeille lavaa. Tässä vaiheessa minä siirryin picnicöimään Koskenrannan puolelle, josta kuuntelinkin keikat, koska halusin ottaa mahdollisimman rauhallisesti edellispäivinä piinanneen kuumeen takia.

Jossain välissä joku sitten ilmeisesti oli alkanut perseilemään ja heittelemään poliiseja tölkeillä niin, että Maijan ikkuna oli mennyt rikki. Joku lehti myös väitti, että poliisia kohti oli ammuttu ilotulitteita. Minä, poikaystäväni tai kaverini emme nähneet tapausta, emmekä siinä kyllä kukaan mitään menettäneetkään. En tiedä näiden tapahtumien todellisuusperää, mutta joku pelle siellä kuitenkin on ollut liikkeellä ja median on hyvä suurennella tällaista.

Koko tämän tekstin tarkoitus oli kritisoida median osuutta tässä jupakassa. Mielenosoituksesta kuitenkin tehtiin eilisen yksi uutisoiduin aihe, joten medialla on suuri vastuu siitä, minkälaisen fiiliksen ulkopuoliset tapahtumasta saavat. Faktahan on kuitenkin se, että lehdet kirjoittavat sitä, mikä myy, eikä ketään kiinnosta lukea siitä, miten hyvin anarkistien mielenosoitus meni. Sen sijaan otsikoissa kimaltelivat parin ihmisen heittämät kananmunat ja loppuillasta ilotulitteet ja tölkit, jotka olivat myös yhden tai kahden tollon tekeleitä. Nämä otsikot leimasivat kaikki anarkistit väkivaltaisiksi, huonosti käyttäytyviksi tyhjäntoimittajiksi, jotka haastavat vain riitaa kaikkien, varsinkin poliisin, kanssa. Asiaa ei auttanut yhtään lehtien kirjoitustyyli, jossa viimeistään yleistys kukoisti ja anarkisteista tehtiin taas kaiken pahan alku ja juuri, kaikkien yhteinen vihollinen.

" Anarkistit hyökkäsivät poliisin kimppuun Tampereella" (Ilta-Sanomien otsikko, http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430377278232.html)

"Poliisin mukaan mielenosoittajat ovat kananmunien viskelyn lisäksi, heittäneet linja-autoa lasipullolla sekä roikkuneet poliisiauton puskurissa. Poliisi yritti myös lopettaa musiikin soittamista, jolloin mielenosoittajat ampuivat poliisia kohti ilotulitteilla." (Iltalehti, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015043019608786_uu.shtml)

Tämän mielenosoituksen kiinniottosaldohan oli ilmeisesti viisi ihmistä. Kaksi ihmistä, rakkaat kaverini, otettiin Maijan kyytiin heti marssin alussa, koska he olivat lähteneet liikkeelle kiljutynnyrinsä kanssa 😂 Heistä ei siis ollut kenellekään missään vaiheessa mitään vaaraa, he olivat vain pitämässä hauskaa ilmaan minkäänlaisia mellakkasuunnitelmia. Kolmas kiinniotto tuli, kun joku erittäin humalainen hyppäsi kulkueen eteen sooloilemaan. Yksi tulikin sitten kananmunien heittelystä ja viimeinen sille idiootille, joka loppuillasta riehui poliisien ja tölkkien kanssa. Joten koko 120:stä ihmisestä tasan yksi oli oikeasti sellainen, jonka voisi rehellisesti leimata median yleistyksien mukaan. Toisen käsityksen ovat kuitenkin saaneet lukijat, juttujen ostajat, josta kertoo Iltalehden gallup.


Lopuksi vielä heitän muutaman kyseisistä lehdistä löytyneistä kommenteista. En löytänyt edes kaikista pahimpia, päätäni kuumottaneita kommentteja, jotka oli heitetty suoraan uutisten julkaisuajankohtina, toivottavasti kirjoittajat ovat tajunneet poistaa ne. Naurettavaa sekin, että kommentoijat halveksivat "anarkistien väkivaltaista toimintaa" ja ovat itse leikkaamassa heiltä päitä, heittämässä Tammerkoskeen ja ampumasta vesitykeillä päin näköä. Mutta kuitenkin, näiden kommenttien perusteella en ihmettele enää yhtään tuoretta vaalitulosta ja uskoni yhteiskuntaan horjuu harvinaisen paljon. 
Mutta kuitenkin, hyvää vappua, ajatelkaa omilla aivoillanne ja olkaa mediakriittisiä!







tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ja eessä siellä on vain valloittamaton

ASFWEJNGWANHOÖRÖNGONISDÖJNGÖJD

Nyt tulen tänne avautumaan. Olen ehkä jonkinlaisen kirjoituksen mahdollisille lukijoille nyt velkaa, kun olen koko loman ollut ihan hiljaa.

Vaikka mun henkilökohtainen elämä ei toisaalta koko maailmalle kuulu, en nää tässä nyt mitään sellaista, mitä pitäisi hävetä. Luvassa siis tosiaan kuulumiset!



No kuitenkin, nyt on ollut harvinaisen paska kesä. Vaikka en sitä ole oikestaan kellekään psykologiani lukuunottamatta ennen kesää maininnut, olen vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut. Psykologilla olen käynyt vuoden, mielialalääkkeitä olen syönyt puoli vuotta ja nyt kesällä olo meni siihen pisteeseen, että olin kaksi kertaa nuorisopsykiatrisella osastolla. Että oman pään paranteluun on oikeastaan koko kesä mennyt. Niin, jos ei lasketa työviikkoja... Ja nehän ne vasta paskaa olikin :'D Nimittäin olin taas jäätelökioskilla ja sain sellaisen työjakson, jolloin värjöttelin auton puhaltimen kanssa viisi villapaitaa päällä kioskin nurkassa. Ja kylminä päivinähän ei jäätelö mene kaupan, joten melkein itsekseni siellä kaikki päivät istuin.



Onneksi kuitenkaan ihan koko kesä ei ole tämmöisessä surkuttelussa mennyt, vaan on tapahtunut myös iloisia asioita. Nimittäin edelliseen kirjoitukseen viitaten, SAIN SEN OPISKELUPAIKAN!! 8) ♥ Ja tähän liittyen muutin pari viikkoa sitten Tampereelle! Sain ihanan, halvan, rauhallisen ja ison kahden hengen solun ♥ Kämppistä en ole vielä nähnyt, koska hän taitaa olla jossain lomilla, mutta tavaroistaan päätellen hän taitaa opiskella venäjää tai saksaa. Ja on mitä ilmeisimmin kasvissyöjä, joten ehkä me voitaisiin tulla juttuun ihan hyvin. Niin ja muuten, sinkkuuduin tuossa hetkiä takaperin. Senkin luen positiivisiin asioihin.



Mutta eipä käydä liian positiivisiksi vaan surkutellaan vielä vähän lisää! Koska perkeleen perkele, osastojakson takia en päässyt Puntala-rockiin. Saatana. Anteeksi kielenkäyttö, mutta perkele. Helevettas. Ainoa asia, mitä koko kesässä odotin, eikä sitten sekään onnistunut. MUTTA tästä johtuen olenkin nyt vähän vähemmän perse auki ja lähdenkin viikonloppuna Tiinan kanssa pistämään Tickursby sekaisin med 666 miljoonaa instaselfietä! Koska Tikkurilafestarit. Ja ah, ihanaa 8') ♥ Rakkautta.

Joten nykikää siellä hihasta, pus!

torstai 22. toukokuuta 2014

Adios nonino

Nololasta päivää. Ei oo ihan Munch-tasoa.
Huomenna meen pääsykokeisiin ja CMON MÄ KUOLEN. Mulla jännittäessa kädet hikoo kylmään hikeen, sormenpäät jäätyy ihan kalikoiks, syke nousee ihan sydänkohtauksen rajoille, silmät sumenee, päässä pyörii, tilannetaju ei toimi, en oo ollenkaan tässä maailmassa. Ei vaan, en mä nyt välttämättä sinne kuole, ehkä vähän rajoilla käyn. Hain siis Tampereelle Hatanpään lukion musiikki- ja musiikkiteatterilinjoille. Cool jos pääsen niin tamperelaistunkin samalla!

Mutta sehän ei ollut kirjoituksen pääasia. Kunhan sain työntää tuon nolonaamani ensimmäiseksi kuvaksi, että jotkut viimeiset seuraajani vetäsee aamukahvit väärää kurkkuun bloggerin etusivulla tän vastaan tullessa.
Kuitenkin! Eilen sain 11 vuoden haitariopintoni päätökseen *taptaptap!* ja sain kätteen tämmösen!


Kerrankii voi olla ihteensä tyytyväinen! Haikealta kyllä tuntuu jättää haitarinopettaja, jonka olen tuntenut 4-5 -vuotiaasta. Ja muutenkin koko opiston porukka ja se ilmapiiri.


On tässä viime aikoina tapojeni mukaan tullu kyllä noloiltuakin. Oon mm. hävittänyt kännykkäni teille tietämättömille sim- ja muistikortteineen päivineen, telttaillu tyttöjen kanssa metikössä, syöny muutamaan otteeseen kissanruokaa, tanssinu hiki päässä paritansseja... Äsken koiran kanssa lenkillä työnsin koivunlehtiä sieraimiin.

Mutta tätä tasapainottaakseni oon myös tehny "valmistumiseni" lisäks jotain järkevääkin, aloin nimittäin säästää äkkilähtöetelänmatkaan! Ja saanut ainakin yhden kesätyön. Joten kesäkuussa work hard ja heinäkuussa play hard (8 Viisastahan se tietysti on kun eihän sitä rahaa missään nimessä tarvitsisi syksyllä itsensä elättämiseen. Mutta toisaalta, saman verran mä saisin rahaa menemään festareihinkin :D (okei tosi huono pelastus, mä saisin rahan menemään ihan mihin vaan).

Kuitenkin, huomenna tosiaan suuntana Tammerfors. Ohjelmassa kuolema, pääsykoe ja immeisiä. Joten kokonaisuudessaan ei tuo niin pahalta kuulostakaan.
No en mä ees tiiä, mikä tän postauksen idea oli. Ehkä se oli tän ylienergisyysjännityspakkausperkeleen purkaminen. Puspus teille kuitenkin!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Uusi rakkaus

Nimittäin yölenkit ♥ Tai minun yö alkaa lenkkejen suhteen jo yhdeksältä. Mutta kuitenkin. Ja ft. koiraraksu.

Oikeasti, olen kaksi yölenkkiä tässä toimittanut ja kummallakin kerralla minu kasvoilla on näkynyt harvinainen aito hymy. Aivan mahtavaa. Ei missään ketään (okei, ei täällä nyt yleensäkään ole). Kengät kastu, mutta ketäpä se nyt haittaisi. Tarmo tassuttelee balleriinana. Ja äsken, ei en pääse siitä vieläkään yli, jostain random rivarista kuului tielle asti Hetken maailma on tässä, josta en oo ikinä pitänyt, mutta nyt lauloin hiljaa mukana. Ja samalla musiikki loppui ja joku minulle luultavasti tuntematon henkilö alkoi hakkaa takaoveansta, että kiinnittäisin huomion. Aurinko heijasti kuitenkin ikkunan niin, etten nähnyt koputtelijaa. Ehkä se oli ihan hyvä, koska nyt saan elää epätietoisessa unimaailmassani.

Nyt on siis maailman paras hetki alkaa tehdä yhteiskuntaopin viimeistä aijemmin tekemättä jäänyttä projektia, joka menee aamun pikkutunneille, mutta se ei enää minua haittaa. Koska Kun tuntuu ettet jaksa, oot antanu jo kaiken ja Silmät kiinni ja monitorit huutamaan, ei oo mitään muuta kuultavaa. Hetken maailma on tässä.


Ihan kauheeta paskaa hei

maanantai 28. huhtikuuta 2014

My body echoed to the dreams of my soul



Päätin tulla taas herättelemään blogia eloon ja päivittään uudesta kehotaidelisäyksestä. Yksi unelmistani nimittäin kävi toteen, kun eilen toinen tatskani hakkautui nahkaan ♥_♥ Kiitos ja kunnia taas Venäläisen Kimmolle ihan mielettömän hyvästä jäljestä. Paljon ei tässä nokka tuhissut: vartin taisin hakattavana istua, ja aika sisältää suunnittelun ynnä muut.
70 euroa maksoin, eikä sattunut ensimmäistä leimaa enempää, vaikka tässä kohtaa nahka onkin aika ohutta. Voi että, miten tyytyväinen vaan voin olla!
Kuvahan on Black Sabbath -logo, Fallen Angel, mutta tällä on myös paljon henkilökohtaisempia merkityksiä kuin bändin fanittaminen. Tatskan paikka on kanssa paljon puhuva. Just tässä sen täytyy olla! Että moikka vaan kaikki uskovaisten työpaikat, en oo ehkä niihin pääsemässä :D


On hauskoooo

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kuuro

Uhkasin lyödä nyrkillä sitä, joka tulee aurinkoni eteen, mutta se menikin pilveen. Minulle ehdotettiin kenkiä, mutta mielestäni nyrkki oli paljon kivempi. Onneksi se aurinko kerkesi lämmittää pienen hetken niin, että ne säteet jäi elämään kasvoille vielä hetkiksi. Ihmettelin omia lauseitani, teen sitä koko ajan ja pelkään. Joskus nautin, yleensä pelkään. Olen hirveän epävarma siitä, mitä teen ja sanon seuraavaksi. Tai siis olenko se minä, joka puhuu, yleensä en ole. Oikeastaan olen fuusioitunut itseni kanssa, minusta on tullut passiivinen kasa, joka pelkää itseään.
Kuitenkin ne hetket oli kivoja, tunsin sen hirveän stereotypisen onnellisuuden, jota kadehdin kaikissa muissa ihmisissä, jonkin verran vihaankin. Kuulemma irvistelen pelottavasti ihmisille, mielestäni hymyilin. Ei se haitannut.
Ennen auringon pilveentymistä keskusteltiin eilisestä kevätsateesta. Se oli vuoden ensimmäinen kevätsade, siinä oli se kevään maku, jota oon pitkään kaivannut. Se ei ollut talvinen vaan ihanan virkistävän keväinen. Muutkin oli kuulemma analysoineet sitä eilen. Itse en ollut päässyt niin pitkälle aivoituksissani. Parempi varmastikin niin, ehkä nautin siitä niin enemmän.
Pelottavaa, että se Venla, joka on oikeasti minä ja josta minä pidän, on kummajainen, hullu. Siihen olen pikkuhiljaa päätynyt, siihen omaan analyysiin. Ehkä tällaisten olisi oikeasti parempi olla pehmutetussa huoneessa, mutta täällä minä sätkin ja olen hetkittäin aika tyytyväinen siihen. Niin kuin tänään sen pilvisen hetken jälkeen. Tunsin varmaan sen auringon lämmöstä tulleen energian, koska jokin laittoi minut kävelemään nopeasti, hengästyinkin, läski. Perillä huomasin, että se kaunis sää olikin vaihtunut. Kuin oltaisiin ulkoilman kanssa vaihdettu rooleja. Se olisi ottanut minun raskaan taakan ja minä olisin saanut sen ulkona olevan hyvän ja onnellisen sään itseeni. Siellä satoi jotain, pari muutakin tuli takiani havainnoimaan samaa. Rakeita siellä satoi, ja siinä raesateessa näin jotain omaa. Se oli varmasti se pääni sisältö, jonka olin tietämättäni vaihtanut luonnon kanssa. Hymyni kasvoi, se kasvoi vaan suunnattomasti. Kukaan ei ymmärrä, eikä se haittaa, minulla on nyt se olo, jonka sain juuri ja olen itse sen herra. Hetken katson niitä onnettomia tai onnellisia, jotka juoksevat taivaan alta pois. Kiskon häntä mukaani, ehkä se tuntematon innostuneisuuteni oli se, joka sai hänet kieltäytymään. Se ei minua silti haitannut, juoksin portaat alas kevyesti. Oven avattuani tunsin sen voiman, se oli mieletön. Sukat kastuivat, otin ne pois ja käteeni. Rakeet koristeli hiuksia ja maata. Oli lämmin, kaikki tuntui hyvältä ja sain voimaa, luonnon aivan mieletöntä voimaa. Joku nainen keltaisessa sadetakissa ei varmaan ymmärtänyt sitä voiman määrää, hän oli käyttänyt voimansa oikeasti hienon pyöränsä taluttamiseen. Naisen kadottua päästäni ja kun se ihana hetki alkoi ilmoitella hiipumisestaan, laitoin kosteat sukat jalkaani ja menin takaisin sinne, mistä olin rakeet nähnyt. Se alkoi vaihtua vedeksi. Nyt se ei ollut kevätsade, se oli sen minun tuskani jälkikyyneleet. Se vain tasoitti sään vaihtumista siitä energiapuuskasta normaaliin. Silti se näytti aika hyvältä. Pari poikaa lähti kävelemään katoksen alta pois, se alkoi tosiaan laantua. Ehkä se sade olikin jokin vaihtokaupan takaisinpalautusvaihe, koska ikkunalta muutaman askeleen otettuani aloin tuntea taas sitä samaa vanhaa, minkä olin hetki sitten vaihtanut luonnon kanssa. Ei se haitannut, se oli minun hetki.



Yllättävää kyllä, pitkästä aikaa: blogihaaste!

Blogihan alkaa oleen jo pikkuhiljaa blogihaastearkisto! :D Ei vaan, itseasiassa hemmetin kiva haaste ja kun ei tietenkään tässä ennen huomista sivistyssanakoetta nukuta, niin mikäpä jottei :)

Kerro keneltä sait haasteen

No äitee :) ♥


Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi


Kinkkupiirakan ohje on vissiin ensimmäinen kuvallinen postaukseni. Lihansyöntiajoiltani!


Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Eli haastan PepinTiinan ja Nooran, tapahtumatuottajia en kehtaa haastaa :D


YLEISTÄ:

Milloin perustit blogisi?

 Tämän blogin lokakuussa 2011, sitä ennen mulla oli pari muuta blogia. Pikku-Venla blogitellu, tuitui!


Mistä blogisi nimi tulee?

PMMP:n Koko Show -biisistä, jossa lauletaan "Mitä suli kaikkeen hulinaan, univelkapuuron porinaan" ja päätin varastaa Paulan sanat sitten omaksi, koska tätähän tämä koko blogi on - univelkaisena puperrettua aivomössöä.


Mikä on nimimerkkisi tarina?

No tuota, etunimekseni on ristitty Venla niin ei kai tämä kohta sen enempää selittelyjä tarvitse.. :D



ARKISTO:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi.


Hih, tää on varmaan söötein! :D Tää olikii paljon kivempi ku muistin. Kuvia kesiltä 2011 ja 2012, taustapunasta voi bongata mosh-Venlan, uh!


Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.

Ei tässä kovin olla kommenteissa ryvetty, joten varmaan Pepin "oii olipas cool yllätys löytää oma blogi täältä ♥ toivonmukaan nähdään pian!" -kommentti minu lemppariblogilistan kommenteissa, koska olis kyllä kiva nähdä pian :)


Muutama kuva sinusta vuosien varrelta.

Oivoi!



Hihihihihihi!


Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.

Onko täällä muka jottain ylpeyden aihetta :DD Ööööö no pittää sitten varmaan mainita minun ikuisuuden täällä ollut piparkakkuohje, koska sitä on haettu jostain syystä aivan sairaana!


Postaus, joka oli kuukauden suosituin.



Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.

Vat, ei mikään. Mutta ehkä nuo Animalian haasteet on eniten asiaa.


SEKALAISET:

Oletko tehnyt teemaviikkoa?

Ehen, mutta vois kyllä joskus harkita. Teemaideoita? :-*


Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Hahaha, ei oo! :D Oliskin. Otetaan vastaan!


Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

Äiti omassa blogissaan kirjoitti, että mie oon ollu, nii kai se täytyy uskoa, en kyllä vain itse muista tähän hätään :D Jos vlogitapahtumat lasketaan, niin sitten olen ollut.


TILASTOT:

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

12 638. En oo vielä mitään jättimäistä kohua saanut täällä aikaseks.


Lukijamääräsi tällä hetkellä?

83


Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

27


LUKULUETTELO:

Blogi, jonka postauksia odotat eniten.

Varmaan Tinskin Mustajoutsen on aina odotetuin! :)


Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.

Hih, viimeksi 2012 päivitetty serkkurakkaani All You Need Is Sugar on ensimmäinen, äiteen Лишний человек — Tarpeeton ihminen viimeinen. Perhe on pahin.


Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi

Viimevuoden Shake It! -tapahtumaa (jota olin miekii järjestämässä) jatkavan ryhmän Shake It! -blogiin. Käykää ihmeessä muutkin seuraamassa, mie onneton ainoo lukija ja hyvä tapahtuma sentään tulossa! :)


KUVIA:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.




Ahahahaha apua en kestä! Valkkasin nää nyt kasvoille leviävän hymyni perusteella ja muistojen takia. Ihania hetkiä! :'D



Kiitosaamen!